Kaikkimullehetinyt

Varasin sitten lääkäriajan. Tuntuuhan se vähän liioitellulta, että jo toisen yrityskierron epäonnistuttua alkaa tuntea itsensä sairaaksi. Ja tarkennettakoon vielä, että en siis varannut aikaa psykiatrille. Mutta jotenkin siihen tapaan perustelin asian itselleni, että kuukautiskierrossani on jonkinmoista häikkää ollut jo yli vuoden. Lopetettuani vuosi sitten marraskuussa yhdistelmäpillerit, seuraavat kuukautiset tulivat viime huhtikuussa. Ja sitä seuraavia ei kuulunut ennen kesäkuista Terolut-kuuria. Sen jälkeen kierrot ovat olleet epäilyttävän pitkiä (31-34 pv) ja tämä viimeisin tikkumittailuin todistetusti anovulatorinen. Eli ehkä on oikeaakin aihetta ottaa selville, että hormonitasot sun muut ovat kunnossa, tuntuisi typerältä herätä tähän todellisuuteen vasta kun yritystä on takana vuosi. Enää pitäisi osata käyttäytyä siellä lääkärissä mukavasti ja coolisti, eikä riehua kuin vaativinkin luulosairas.

Ajattelin esittää asiani lähinnä kuukautiskierto-ongelman kannalta, yritysajan kestoa aio kertoa kuin suoraan kysyttäessä. Jos 40% lapsettomuustapauksista johtuu ovulaation häiriöistä, niin ei se nyt ole kovinkaan vakavaa verorahojen väärinkäyttöä, jos minulta tutkitaan muutama verikoe näin "nopeasti". Eri asia onkin sitten se, mitä haluan mahdollisten huolestuttavien laboratoriolöydösten valossa ongelmalle tehdä. Clomifenia (=lääke, joka aikaansaa ovulaation) kummempiin hoitoihin tuskin olen henkisesti vähään aikaan, jos vieläkään, valmis. Minulle riittäisi nyt vallan hyvin, että kaikki olisi kunnossa.

Terveisin, yk 2 kp 40/29-34

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi, Vauvavietti

En reilu kuukausi sitten oikein tajunnutkaan, miten onnekas olin, kun menkat vaan yhtäkkiä (tuolloin kp 30/31-34) alkoivat. Ei tarvinnut uhrata ajatustakaan tälle ollako-vai-eikö-olla -kissahiirileikille. Nyt on joulupukki jo aikaa sitten painunut takaisin korvatunturille, mutta tonttujen vierailu vaan antaa odottaa itseään (tänään kp 37/29-34). Epämääräisiä vihlaisuja kummempia vilahduksia ei ole punanutuista näkynyt tai kuulunut. Helv... ärsyttävää. Pissasin tänä aamuna purkkiinkin vain jänistääkseni viime hetkellä testin tekemisestä. Ihan vaan siksi, että kaiken järjen mukaan en voi olla raskaana. Jos kerran en näe tikuilla ovulaatiota, en tunne ovulaatiota, emme ole Miehen kanssa niin aktiivisia kuin voisi olla ja sitten kierto pitkittyy, on loogisin selitys ilman muuta, prkl vieköön, Anovulatorinen Kierto. Mutta miksi v***ssa sitten edes ajattelen raskauden mahdollisuutta? Voisiko joku nyt jumaliste tulla kaivamaan nämä ajatukset päästäni niin saisin edes hetken rauhan? Miksen voi olla se järkevä ja rationaalisen viileä henkilö, joka olen jo kohta 30 vuotta kokenut olevani? Stn vauvavietti pakottaa ajattelemaan, että tässä kierrossa on vielä toivoa jäljellä. Ovulaatiotestithän eivät ole 100% luotettavia enkä ole koskaan itse tuntenut ovulaatiota. Olimmehan kuitenkin Oikeaan Aikaan ihan riittävän aktiivisia. Onhan raskauden ensimmäinen "oire" kuukautisten poisjäänti. Ja sitten se pahoinvointi, ei sovi unohtaa pahoinvointia.

Aaaarrrrghh!

Joululahjoja ei saa avata aattoaamuna

Muuten saa huonoja lahjoja. Minä sain sellaisen, jossa on vain yksi viiva. Ei sille voi mitään, kyllähän se v***ttaa. Mutta toisaalta se on ihan loogista, en nähnyt tikuilla ovulaatiota, joten tämä nyt on vain pitkittyvä anovulatorinen kierto (tänään kp 34/29-34) eikä todennäköisesti mitään sen kummempaa. Täytyy nyt keskittyä sukulaisten hallittuun hämäämiseen eikä kuulostella tonttujen vierailua, tulevat kun ovat tullakseen. En jaksaisi millään myöskään ajatella, että saatan saada parhaan lahjani myöhässä. Tontut eivät nimittäin ole vielä varoitelleet. Äh. Nyt on pakotettava itseni ajattelemaan, että anopin hämääminen pariksi kuukaudeksi on oikein erinomainen lahja.

Oikein leppoisaa ja mukavaa joulua kaikille blogini lukijoille! *<8-)

Jännittävä joulunaika

Negahan se perjantaiaamun (kp 28 / 29-34) raskaustesti tietysti oli. Olin niin varma yhden viivan tuloksesta, etten loppujen lopuksi juuri pettynyt. Viikonloppureissulla kavereiden kanssa en sitten kuitenkaan uskaltanut kerralla juoda neljäsosalasillista kummempaa illallisen aikana, onneksi en tarvitse vahvistusta pitääkseni hauskaa. Lähinnä maistelin naista vahvempaa hämätäkseni kavereita, onkin vaikea sanoa kiinnittikö kukaan nauttimani määrän pienuuteen huomiota. Toki myös migreenini pelasti liian ilmeisennäköiseltä välttelyltä, kova vieras sänky ajoi minut parasetamolikierteeseen koko viikonlopun ajaksi ilman varsinaisen migreenikohtauksen puhkeamista.

Lilypien kuukautislaskuri sanoo tänään (kp 32 / 32) "A home test may work today". En aio testata tänään enkä huomennakaan, vaan avaan ensimmäisen lahjani jouluaattoaamuna. Paketissa on joko maailman paras joululahja tai mahdollisuus salata yritysyritykset anopilta. Siis selkeä win-win situation. Tai näin yritän nyt kovasti itselleni tolkuttaa. Jos kaveri ei eritä verenkiertooni herkällä testillä näkyvää määrää istukkahormonia, niin tuskinpa sillä on sitä istukkaakaan, jolla imeä drinksua verenkierrostani. Näin on nyt vaan pakko siitä jälkimmäisestä lahjavaihtoehdosta ajatella. Toki alavatsassa kivistää nyt sen verran, että lomaummetuksen jälkimaininkien sijaan tonttujoukot saattavat hyvinkin marssia kylään tänään. Silloin anopinhämäys olisi taattu ja juhlajuomia voisi muutakin kuin maistaa. Yritän siis kovasti olla pettymättä, jos punanuttuja alkaa vilahdella.

Huono yhtälö =

kuukautiskierron toiseksi viimeinen päivä (oletetaan edellisen mittainen kierto)
+
erikoisherkät raskaustestit (10 mIU/ml)
+
lähtö kaveriporukan kanssa matkalle


Ratkaisuna todennäköisesti:
1. Valtava Pettymys
2. Tuloksen optimistisrealistinen uudelleenarviointi
3. Hauskanpitomahdollisuuksien rajoittaminen tuloksesta huolimatta

Incoming: Paskamutsi vol II?

En tiedä onko tämä taas vain pääni juoni negatiiviseen raskaustestiin henkisesti valmistautumiseksi, mutta onpa alkanut epäilyttää tämä koko vauvatouhotus. Loppujen lopuksi se olisi aikamoinen shokki olla raskaana. Voisiko musta ikinä tulla hyvää äitiä? Tai Miehestä isää? Me ei olla mitään kodinhengettäriä kumpikaan, itse olen saamattoman äidin tyttärenä hyvinkin sotkunsietokykyinen, Miehen koko elämän siivousintovarannot obsessiivis-kompulsiivinen anoppi onnistui muutamissa vuosissa kuluttamaan. Meidän kämppä onkin niin vaarallinen ettei siellä heikommat selviä hengissä. Jos ei lapsiparka jo heti ensikuukausinaan menehdy bioroska-astian tuottamiin vaarallisiin kaasuihin tai mikro-organismeihin, on se liikkumaan päästessään varmasti kuristumassa lattialla lojuviin sukkahousuihin tai tukehtumassa keittiön pöydän alla asustaviin leivänmuruihin. Ja jos totta puhutaan, niin eipä sen kovin pitkää matkaa tarvitse pystyä edes liikkumaan, kun reippaalla kädenojennuksella ja tarttumaotteellakin pääsee meillä jo pitkälle. Käveleväksi katastrofiksi asti selvittyään skidi repii päälleen sinitarravirityksillä ripustamani koriste-esineet tai löytää ensimmäisenä kilpikonnankakat ja koiranoksennukset nautiskeltavakseen (tosin jälkimmäisiin ei taida kuolla, pikkuveljeni on pienenä kokeillut molempia ja voi edelleen ihan hyvin).Vaatii meiltä melko massiivisia ponnistuksia pitää lättiämme edes jonkinmoisessa kuosissa, joten tarvitaan ilmeisestikin pieni ihme tai hyvin kestäviä lapsia pystyäksemme tuottamaan edes muutaman veronmaksajan. Eli korvat höröllään nyt siellä Korvatunturilla.

Toinen huolettava asia on temperamenttini: kun laku palaa, se palaa äkkiä ja kirkkaalla liekillä. Ei siinä ikinä ehdi alkaa miettimään yhtään mitään empaattisesti toisen ihmisen näkökulmasta, suutuin ja karjuin jo keuhkoni pihalle. Jos olen oikein väsynyt, lakupötkön voi vaihtaa dynamiittiseen. Vaikka pysynkin ihan toimintakykyisenä jopa massiivisissa univeloissa (tällä hetkellä vielä opintolainaa maksettavana suunnilleen 100 vuorokauden edestä), on mahdotonta tietää millainen hirviö minusta kuoriutuu, jos en saa nukkua tätäkään vähää. Onko ne hormonit todella niin vahvoja, että ne estävät hiljentämästä sitä koliikkikersaa tyynyllä?

Uraorientoituneisuuteni panee myös miettimään. En ole näillä näkymin tulevaisuudessa suuntautumassa sille työajoiltaan kaikkein lapsiystävällisimmälle alalle. Miten aika muka riittää työhön, parisuhteeseen,  harrastuksiin, kodinhoitoon ja lapsille, kun nytkään viitsin töiden lisäksi harvoin muuta kuin löhötä Miehen kanssa leffoja töllöttämässä. Vauvavietti piipittää taustalta, että hyppy hetkeksi oravanpyörän ulkopuolelle voisi tehdä ihan hyvää. Vaan mitä turhia, enkös mä ole tätä kaikkimullehetinyt-sukupolvea? Jo kohdussa stressihormonein marinoiduista kakaroista tulee varmasti aikanaan oikein haluttua tavaraa työmarkkinoilla. Tai jo ala-asteella loppuunpalavia hulluja. 

Onko kaltaisillanikin muka oikeus lisääntyä? Ehdottaisin sen pikaista poistamista. Taisi vauvavietti iskeä kyntensä sittenkin ihan väärään tyyppiin.

Pessimisti optimistin vaatteissa

Optimistien suuremman vastausaktiivisuuden pakottamana leikitään nyt lupaamani hetki, että tämän kierron tulos on positiivinen, sanan molemmissa merkityksissä.

Saisin tietää iloisen uutisen kituutettuani joulunpyhät mehuglögin ja feikkiviinin voimalla. Olisi varmasti pieni ihme, jos pokka pitäisi ja salaisuus säilyisi vietettyämme kolmen päivää pienessä mökissä viiden lähisukulaisen valvovan silmän alla, mutta nyt piti olla positiivinen, joten olettakaamme onnistuvamme. Ensimmäisenä tietysti friikkaisin siitä, että muutaman huijauksen kannalta pakollisen alkoholitipan lisäksi olisin nauttinut jouluna myös kissojen seurasta. Mitäs jos sainkin sen toksoplasman? Iiks, sehän voi olla oireetonkin! Ja nythän se tarttuu ihan varmasti myös sikiöön!! Tämä menee kesken!!!

Mutta tässä optimistisessa skenaariossa en voi litistää alkiotani ylenpalttisin stressihormonein, joten jatketaan spekulointia eteenpäin. Olen sen verran luiseva, että raskaus alkaisi näkyä ulospäin ehkä jo kolmannella kuulla. Helmi-maaliskuussa voi kuitenkin vielä ihan hyvin pitää paksuja peittäviä villapaitoja, joten lopullinen ilmianto antaisi odottaa itseään mahdollisesti jopa huhti-toukokuun kieppeille. Ilmoistahan se riippuu kuinka peittävästi sitä kehtaa pukeutua ja strategisilta paikoin löysät vaatteet ovat olleet jo pidempään muodissa. Saisin siis toivottavasti olla rauhassa niin kotirauhaa rikkovalta anopilta kuin työkavereiden uteluilta vielä pitkään. Ja kun raskaus lopulta tulisi töissä ilmi, aikoisin kirkkain silmin väittää sen olevan vahinko. Kaikkihan tietävät, että aurallinen migreenini estää tehokkaimpien e-pillereiden käytön...

Lasketuksi ajaksi saisin viimeisistä kuukautisista laskemalla 28.8.2010. Raskauden epämiellyttävin kolmannes sattuisi siis kivasti juuri kesähelteille. Sen lisäksi, että en voisi verhota paisunutta persettäni, tursuavia tissejäni ja massiivista mahaani väljän talvitakin suojiin, joutuisin vielä investoimaan pienen omaisuuden ilmastointilaitteeseen. Mikäli siis haluaisin tuntea oloni hetkenkään mukavaksi pätsimäisessä kämpässämme. Toisaalta voisin jäädä kesälomilta suoraan äitiyslomalle, työpaikanvaihdoksenkin voisi siirtää mammalomalta paluun jälkeiseen aikaan. Nyt kuulostaa jo hyvältä.

Syksyllä minulla olisi siis oma vauva. Se kuulostaisi pelottavalta mikäli minun ei tarvitsisi yrittää olla nyt optimistinen. Tytölle meillä olisi jo nimi, pojan nimestä joutuisimme käymään Miehen kanssa neuvotteluja. Minulla on jo valmiina odottamassa kerät marjapuuronpunaista ja turkoosinsinistä lankaa, neulon sitten siitä sukupuoleen sopivammasta tulokkaalle tossut. Ja koska nyt oltiin optimisteja, tossuistakin tulee yhtä täydelliset kuin siitä vauvasta.

Miksi sinä luet?

Kuten jo edellisen lukijakyselyn perusteella arvata saattoi, valtaosa on ajautunut blogiani lueskelemaan samankaltaisen elämäntilanteen vuoksi. Myönnän, tulee sitä itsekin lueskeltua muiden vastaavankaltaisia blogeja ja roikuttua jos sun minläkaisilla foorumeilla kyttäämässä kokemuksia. Muutamat (n=5) kokivat blogini jopa niin osuvaksi, että se voisi olla heidän itsensä kirjoittama. Oli mukava myös huomata, että niukin naukin yli puolet vastanneista piti blogiani hauskana, tarkoitukseni ei olekaan otsa rypyssä tätä vääntää, vaan yrittää löytää (useimmiten melko mustaa) huumoria tai itseironiaa näinkin vakavasta asiasta. Neljännestä lukijoista ajaa sivuilleni puhdas uteliaisuus, kuudennes meni vielä pidemmälle ja tunnusti rakastavansa sosiaalipornoa, jota kieltämättä tässä blogissa tuntuu piisaavan. Moraalista ylemmyydentunnetta tavoitteli vain muutama lukija, mikä on ehkä linjassa sen kanssa, että vain yksi vastannut piti minua täysin seonneena. Hyvä myös, että vain muutaman mielestä tämä touhu on surullista. Vauvantekohan on hauskaa, kaikessa kamaluudessaan!

Oppiva eläin

Minulla on aivan ihana Mies! Pari kuukautta rinnakkaiseloa vauvaviettihirmun kanssa on saanut jo Miehenkin siirtymään silmänpyörittelyvaiheestaan eteenpäin.


Mies on spontaanisti kiinnostunut hedelmällisyydestäni:

"Missä kierron vaiheessa sä nyt siis olet?"


Sallittakoon siis mielihyvin edellistä seurannut pieni lipsahdus:

"Ei perkele, mä keskustelen sun kanssa ovulaatiosta ja olen aidosti kiinnostunut siitä!"


Teknisetkin yksityiskohdat kiinnostavat:

"No, mitäs se ovulaatiotesti tänään näytti?" (Tämä oli erityisen herttaista, koska olisin muuten itse unohtanut koko testaamisen. :D)


Mies on ymmärtänyt velvollisuutensa:

Mies: (väsyneesti) "Pitääkö paritella?"

Naispaholainen: (viileästi) "Kiertopäivistä laskettuna ovulaatio olisi tänään."

Mies: (myöntyen) "Mikäs siinä sitten."


Mies on kiinnostunut täyttämään velvollisuutensa:

Naispaholainen: (sarkastisen toteavasti) "Seitsemän kertaa kahden viikon aikana. Olet varmaan ihan poikki. Voit saada vaikka joululoman."

Mies: (huolestuen) "Mitäääh? Kun kerrankin voisi myös päivällä..."

Naispaholainen: (huvittuen) "Mä lähinnä tarkotin, että me yövytään juhlapyhinä paikoissa, joissa ei oikein voi. Ja lisäks mulla pitäis silloin olla menkatki. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla."

Mies: (helpottuen) "Ai jaaaa... En muuten pidä siitä, että viittaat kuukautisiin sanalla kärpänen." (Mies on mestari vaihtamaan puheenaihetta, jos edellinen keskustelunaihe on jollain tapaa hänelle nolostuttava.)


Mies on (mahdollisesti) käsittämässä mihin vietti pyrkii:

"Mulla oli joku idea siihen sun vanhemmuussitoumukseen, mutta unohdin sen."


Mies kannustaa:

Naispaholainen: (itku kurkussa) "Mä en ovuloi!"

Mies: (lohduttaen) "No mut eikös sitä käyny välillä kaikille? Ei tästä ekasta kerrasta kannattais ehkä olla niin huolissaan."


Miehellä on mielipiteitä (sic!):

Naispaholainen: (inttäen) "No?! Optimistisesti vai pessimistisesti?"

Mies: (toteavasti) "Mitä vikaa on realistisessa? Mä ainakin olen ihan vaan odottavalla kannalla."


Täytyy olla tähän kehitykseen erittäin tyytyväinen, Mies ei ehkä koskaan pääse omassa vauvavietissään paritteluobsession tai teknisten yksityiskohtien nettisurffailun asteelle. Epäilen, että sen tuttavapariskunnan miehelle tuollainenkin olisi vasta kepeää alkusoittoa. Onneksi meillä on vielä parin kuukauden etumatka niin ei tarvitse taas sortua siihen syntiseen kuoppaan, josta juuri kiipesin pois. 

Optimistinen pessimisti?

En osaa päättää. Siis sitä, suhtautuisinko tähän kiertoon pessimistisesti vai optimistisesti. Kukkaiskikertäjä-superihq-positiivisuuden-enkelillinen-ruumiillistuma ja elämäänv***uuntunut-mustanpimeä-hypernegaatio lyövät päässäni kättä kuin lapsuudentoverit.

Miksikö ihmeessä tässä voisi nähdä jotain hyvää? No kas kun menin löytämään montakin ikionnellisen äidin kertomusta, jossa raskaus oli alkanut negatiivisista ovulaatiotesteistä huolimatta. Osalla oli ollut minun tapaani haamuviivoja. Ja minun haamuviivani tulivat muutamaksi päiväksi ja katosivat sitten. Pissasin sen LH-piikin siis työpaikan vessaan kotitestipurkin sijaan, eiköstävaanjookosta. On täysin mahdollista raskautua tästä kierrosta, ollaanhan me oltu Miehen kanssa niin ahkeriakin.

Toisaalta, miksi mutkistaa asiaa turhaan. Kohta jo 14 ovulaatiotestiä on näyttänyt negatiivista, joten ei tarvitse olla kummoinenkaan mastermind tajutakseen ettei tällä kierroksella voinut tärpätä. Tuli tyhjä arpa. Ja vaikka se ovulaatio olisikin sattunut, niin eihän joka-toisen-illan-touhuiluja voi edes yrittämiseksi laskea, tuskinpa siellä siis ketään oli munasolurukkaa treffeille viemässä. Tekivät kaikki oharit. Jos yksinäiset solusielut olisivat sattuneet hetkellisesti kohtaamaankin, sopii pitää mielessä se 16% raskausmahdollisuus per kierto. Sehän pyöristyy nollaan. Ei ole mahdollista, että tulisin vielä raskaaksi.

Mustavalkoisuudessani en osaa nähdä mitään harmaata aluetta tässä suhtautumisessani. On taas ihan jakomielitautinen olo. Pirullista.

Kyseenalaista kyseenalaistamista

Epäilen jälleen aivan kaikkea. Toistaiseksi negatiivisiksi jääneet ovulaatiotestit ruoskivat mieleni laukkaamaan villinä spekuloiden. Tähän mennessä olen jo ollut raskauden, anovulatorisen kierron, pitkittyneen kierron ja sekundaa myyvän nettitestikaupan uhri. Kaikille syille tuntuu löytyvän aina looginen selitys (lukemattomista nettifoorumireferensseistä puhumattakaan: "Mulla oli just Z ja Y, kun oli tilanne X").

Raskaus olisi ollut mahdollinen, jos edellinen kierto olisi ollut pisin mahdollinen (34pv), implantaatiossa olisi mennyt pisin mahdollinen aika (9pv) ja viimeiset "kuukautiseni" olisivatkin olleet kiinnittymisvuotoa. Teoriaa tukemaan löysin tietysti pahoinvoinnit ja pissahädät poikineen sekä internetin ihmemaasta melko tuoreen kokemuksen vastaavasta tilanteesta. En kuitenkaan pystynyt vakuuttamaan itseäni raskaustestauksen vaatimalle tasolle, joten siirryin eteenpäin spekulaatioissani. Jättääkseni edes pienen toivonsiemenen henkiin siirryin miettimään, että tämänkertaisen kiertoni pitkittyminen edellistä lyhyttä kompensoimaan on vielä mahdollista. Tähänastisella maksimikierrollakin on vielä kolme hyvää päivää aikaa ovulaatiotestin siirtyä taiteellisesta toimeliaamman asteelle, ja pitkittyvässä kierrossa lisäpäiviä heruu vielä jokunen ylimääräinen. Ei mitään paineita, munasarjat rakkaat, mutta voisitteko nyt prkl jompikumpi pukata edes yhden munasolun maailmalle ja sassiin?!?

Anovulatorisia kiertoja on välillä kaikilla naisilla ihan muutenvaan. On myös väläytelty, että esimerkiksi liika stressi (ks. yst. ed.) saattaisi jättää hermorauniot munasolut tutisemaan sängynpohjalle. Paljon on kuultu myös näitä tarinoita, joissa raskaus käynnistyy heti, kun yrittäminen on lopetettu. (Mielenrauhani rippeiden säilyttämiseksi uskottelen itselleni nyt, että kyseessä on vain raportointiharha, yrittämisen epäonnistumisesta nousee suurempi haloo kuin odotetusta lopputuloksesta.) Parhaillaan minulla onkin stressiä vaikka muille jakaa: tarjolla olisi erinomaisen maukasta työstressiä, tuoretta joulustressiä ja uskalikoille vaikkapa vahvaa vauvantekostressiä. Ei olisi siis mikään ihme, jos elimistöni olisi jo tuominnut minut lastentekoon soveltumattomaksi.

Kaiken kukkuraksi olen tilannut ovulaatiotestini kiinalaisen rahanpesumafian pyörittämästä ryöstönettikaupasta, joka myy lapsityövoiman pahvista ja väriliiduista askartelemia viritelmiä mukamas lääkelaitoksen hyväksyminä hedelmällisyydenmäärittiminä. Yritä tässä nyt sitten rauhoittua, stn.

Pyhäpäivän pallinaamat

Taas tupsahti postiluukusta sivutolkulla toinen toistaan muikeampaa ja pöhkömpää lärviä. Vanhemmat herätkää, vauvojen naamoista otetut valokuvat eivät yleensä ole söpöjä kuin teidän pehmenneissä päissänne! Tai no, itsenäisyyspäivän kunniaksi annettakoon nyt tämän kerran sen verran siimaa, että kyllä jotkut niistä tämän päivän lehdenkin kuvista olivat ihan sööttejä. Jos vaikka vauva sattuu virnistämään ovelasti (eli koliikkipieru on just pahassa paikassa räpsäytyksen hetkellä) tai isosisarus olemaan jotenkin erityisen hellunen, voin sulattaa valtakunnanmediassa painettuja otoksia jälkikasvusta. Mutta ne hölmistyneet lasittuneet katseet turpeissa pikku naamareissa... ne olisi ehkä kannattanut jättää kotialbumin syövereihin. Ja ihan samantein haudatkaa syrjäisimpään korpeen myös se "loistava idea" kersan kuvasta joulukortissa. Tarvitaan vähintäänkin mainostoimistotasoista työkokemusta, että sellaisesta saa oikeasti hyvän, sori vaan.

Itsehän olemme tietysti Miehen kanssa jo moneen kertaan toisillemme luvanneet, että emme sorru kumpaankaan. Sitoudutaan nyt siis näin internetjulkisestikin siihen, että emme julkaise vauvamme naamakuvaa Hesarissa, ihan sama miten söpöltä se silloin mielestämme näyttääkin, emmekä laita muksun kuvaa myöskään joulukortteja koristamaan. (Aion kuitenkin hyödyntää lapsityövoimaa niiden korttien askartelussa, kunhan ne ovat tarpeeksi vanhoja huijaantumaan puuhan hauskuudesta ja keskittymään työntekoon kauemmin kuin 3 minuuttia kerrallaan.)

Niille, jotka ovat jo vetäneet palkokasvinsiemenen ylähengitysteihinsä ja ihmettelevät suureen ääneen miksen vain käännä sivua, kerrottakoon vielä, että olen jo yli kymmenen vuotta joka sunnuntai lukenut vauvojen nimiä Helsingin sanomain Syntynyt-palstalta. Useimmiten sieltä irtoaa makeat naurut, kun yleensä vähintäänkin yhtä lapsiraukkaa on paiskattu nimiyhdistelmällä, josta hän ei voi käyttää ensimmäistäkään joutumatta koulukiusatuksi. Reilu viitisen vuotta sitten palstalle pulpahtivat sankoin joukoin jonkunpojat ja henkilöntyttäret. Näin potentiaalisena Jormantyttärenä voin kertoa, että mielestäni kyseinen ilmiö kuuluu keskiajalle tai Islantiin, on ihan mahdotonta tietää, saako jokin miehennimi tulevaisuudessa Urpoja merkityksiä. Tulevien suomalaissukupolvien onneksi tämä muoti on pikkuhiljaa kuitenkin hiipumassa. Ja tilalle ovat tulleet kuvat.

Tulkintakysymys

"Mitä prkl, eihän tässä ohjeessa lue miten tällainen tulos tulkitaan!!?!!"

Ratkaisu:
Mulla taitaa olla aika taiteelliset hormonit. (viite)

Miehet eivät pidä helpoista naisista

Eilen illalla Mies satutti huolimattomuuttaan kätensä. Homma eskaloitui lähes naurettaviin mittasuhteisiin, kun vietin kiristämä pinnani ei meinannut katkeamatta kestää Miehen kieltäytymistä piparini kuorruttamisesta. Tai ei siinä mitään, jos Mies olisi rehellisesti sanonut ”Kulta, harrastaisin oikein mielelläni kanssasi seksiä, mutta käteeni koskee nyt niin paljon, että se tuskin on miellyttävää.” Mutta ovulaatioparanoiainen mieleni ei pystynyt tulkitsemaan oikein seuraavaa keskustelua: Naispaholainen: ”No, kelpaako?” Mies: ”Ihan sama.” Avioliiton seksuaalinen kanssakäyminen nyt vaan ei voi olla yhdentekevää! Mies onnistui kahdella sanalla muuttamaan kiimaisen viettibimbon viikkotolkulla suutuksissaan pihtaavaksi ämmäksi. Ja siinä vaiheessa Mies ei enää saanut ämmää lepyteltyä vakuuttelemalla ajatelleensa sen parasta suostumalla epäitsekkäästi puuhiin pipistään huolimatta.

No, uteliaille paljastettakoon, että loppu hyvin kaikki hyvin. Tilanne ratkesi nauruun (ja lopulta myös sovintoseksiin) kun aloin laulaa Kitkerien neitsyiden tilannetta eittämättä loistavasti kuvaavaa biisiä.

          "Jos on poikaystävä, joka on aidosti vilpitön ja välittää
          on mahdotonta nauttia siitä...
          On pakko saada tasapaino horjumaan..
          Muuten joutuu keskittymään oikeisiin ongelmiin...
          – se kiusaa kuin tauti.

          Turha jatkaa samaan tapaan, jos hermo kiristää
          kuule isosiskon neuvo: pieni kriisi piristää!

          Löydä uusi näkökulma toisen puheeseen!
          Kyllä naisellakin oikeus on luovuuteen!
          Sana sieltä, toinen täältä, yhdistellään uudestaan
          Älä usko miehen sanaan, usko omaan tulkintaan!

          Voit maustaa lisäsanoin taikka osan unohtaa
          tylsiin lauseisiin saat virkistävää sanomaa
          ei mies voi oikeasti tietää mitä itse tarkoittaa
          kunnon naisen työ ja velvollisuus on se kartoittaa."

                Kitkerät neitsyet: Miehet eivät pidä helpoista naisista

Sitoumukseni

Miehen ehdotuksesta laitan sitoumukseni näkyville myös tänne. Ehkäpä Mies toivoo sen näin olevan entistä sitovampi. Vastaavankaltainen täytyy selvästi tehdä myös esikoisen vanhemmuudesta, mutta ehkä sen ehtii kun yhdeksän kuukauden laskuri pyörähtää käyntiin.

Kun olen raskaana, lupaan että...

• en korosta tai tuo esille tilaani turhan takia vaan vain, jos se on käytännön tms. syistä tarpeen (esim. ruokavalio syömään kutsuttaessa)
• en ota tilaani puheeksi itse, mutta vastaan kysyttäessä (ainoa poikkeus: aviomiehelle voin puhua)
• en koe olevani "uhri"/kärsijä vaan pidän tilaani luonnollisena ja itseaiheutettuna
• en valita tai pyydä ylimääräisiä palveluksia elleivät fyysiset rajoitukseni minua siihen pakota (l. valitan vain oikeista vaivoista ja kielletyt asiat ovat kiellettyjä) 

Nämä seikat lupaan kunniani ja omantuntoni kautta ollessani täysissä ruumiin ja sielun voimissani siksi, että useiden raskaana olevien naisten käytös on mielestäni ärsyttävää, enkä halua itse samassa tilassa ollessani alentua samaan.

Helsingissä 15.1.2009 

Naispaholainen

Kärsimättömän kärsimykset

Onpa kyllä helv... hitaan tuntuista touhua tämä lastenteko. En ole vielä edes ovuloinut tässä toisessa yrityskierrossa ja jo nyt tuntuu, ettei millään jaksaisi odottaa Tuomiota. Pumpulihötöllä täytetty pääni meinaa ratketa saumoistaan, jos vaan ajattelekin raskautumista, se ei välttämättä tapahdu vielä tästä kierrosta. Eikä seuraavasta. Eikä edes sitä seuraavasta, vaan Täydellisen Tuntemattomana Ajankohtana. Tai sitten ei silloinkaan. Miten tällaista epätietoisuutta voi kukaan ihminen kestää? En minä ainakaan, kontrollifriikkien salaseurakunnan vihkimätön ylipapitar.

Tulevaisuuden suunnittelu on nykyisin ihan mahdotonta. Työpaikkani mitä todennäköisimmin vaihtuu kesällä, olisiko minun nyt siis tarkoitus alkaa katsella uutta, käydä viattoman laihana haastattelussa ja pärähtää ensimmäisenä työpäivänä duuniin turvonneena kuin lämpimään unohtunut pullataikina? Ei taida meikäläisen pokerinaama riittää, mieluummin olisin rehellisin mielin liikkeellä. Tunnen syvää halveksuntaa erästäkin kaveriani kohtaan, hän toitotti ystävilleen unelmiensa miehen tavattuaan ilmeenkään värähtämättä "etsivänsä vakituista työtä, josta jäädä äitiyslomalle". Joo, joo, rahalliset realiteetit ja lässynlässyn, mutta juuri tuollaisten stn keplottelijoiden vuoksi meillä lisääntymisikäisillä naisilla on niin heikko huuto työmarkkinoilla! Mutta jos en heti ensimmäisessä lauseessa tuo esille lisääntymisaikeitani, syyllistynkö itse samaan? Ventovieraalle työnantajalle lörpöttelemällä dilemmakin ratkeaisi samalla kun duuni suorastaan heitettäisiin valppaana kärkkyvien urosten hampaisiin.

Jokaista tulevaisuudensuunnitelmaa vähäpätöisimmästä elämän- ja kuolemankysymyksiin joutuu nyt mielessään sommittelemaan useisiin eri skenaarioihin. Reippaaksi ajateltu kaupunkiloma saattaakin muuttua valittavan valaan hinaamiseksi. Joulupöydässä uskaltaa ottaa, mutta vain ruokaa. Omistusasuntohaaveita pelottaa konkretisoida velkavankeuden asteelle, Mieshän voi valmistua työttömäksi ja vauvakoneesta ei ole elättäjäksi. Alkukesän väitöskaronkkaa varten on turha alkaa teetättämään kolttua, elopainon 0-25% lisääntymisen varautumiseen tarvittaisiin jo supersankarilaadun trikoota. Kunnianhimoisia työprojekteja on varmasti miellyttävä vetää posliinimaljaa kohotellen tai sisäisen pikku rumpalin paukuttaessa tahtia virtsarakollani. 

Voi kun jo pian tärppäisi niin pääsisin tästäkin piinasta.

Missä tilanteessa Sinä olet?

Oli positiivinen yllätys, että näinkin monta (vähintään 40!) ihmistä on käynyt vilkuilemassa meikäläisen neuroottisia horinoita. Ensimmäisen, lukijoiden elämäntilannetta kartoittaneen, kyselyn tulokset ovat tässä. Toivottavasti blogini kiinnostaa jatkossakin. :)

Ehkäistään - lapsi vai akti?

Tutkimuksen tiivistelmä: 
Empiirisen tutkimukseni perusteella olen nyt todennut, että on oikeastaan aika miellyttävää olla käyttämättä mitään ehkäisyä. 

Menetelmät ja tulokset: 

Kortsuista tykkääviä ihmisiä en tunne yhtään, ja vakiintuneisiin parisuhteisiin ne sopivat kuin polkupyörä kalalle. Juuri homman alkaessa käydä mielenkiintoiseksi on tunnelma pilattava pahanhajuisia niljaisia lötköjä käsittelemällä. Vaikka juomut, nystermät tai muut kohoumat eivät raapisikaan limakalvoja verille tai pakolliset apuaineet tahmaisi lakanoita, kireäksi venytetyn lateksin kosketus ei silti ole niitä miellyttävimpiä. 

Yhdistelmäpillereillä saa kyllä aikaan ihanan tasaisen kuukautiskierron, mutta hintaan kuuluu usein myös muun muassa rintojen arkuutta, mielialanvaihteluita ja limakalvojen kuivumista, kaikki onnen omiaan helpottamaan sosiaalisseksuaalista kanssakäymistä. Ja jotta ei liian helpolla päästäisi, jotkut naiset kokevat pillereiden käytön yhteydessä myös orgasmivaikeuksia tai libidon heikkenemistä. Eli ei tee mieli ja p****lta tuntuisi muutenkin.

Gynekologien mainoslauseen mukaisesti minipillereiden vaikutuksia naisen kehoon ei voi ennalta arvata, ne on jokaisen itse testattava (ja tuomittava). Oma naamani kukkii minipillerillä kuin minipillerillä kuin ruusulehto. Ja jos Mies pimeässä erehtyykin kiinnostumaan on todennäköisin seuraamus sotkuiset lakanat, sillä jonkin asteista vuotoa on päällä 3/4 kuukaudesta. 

Kierukoita ei kovinkaan moni lääkäri suostu meille synnyttämättömille naisille tunkemaan, ensikäden tutkimustietoa minulla ei siis ole. Kuparikierukan runsastuttamia kuukautisia olisi varmasti mukava hoidella pienin sammioin. Hormonikierukka saattaa aiheuttaa ihan vastaavat talifarmit ja ikimenkat kuin minipilleritkin.

Vaikka varmoja päiviä ei ole olemassakaan, on ihan takuuvarma juttu, että halut ovat suurimmillaan juuri silloin kuin raskautumisriski on suurimmillaan. Ja että flunssa on pahimmillaan juuri kuukautisten jälkeen. Tai että Mies on matkoilla juuri kun ovulaatiotesti on kääntynyt negatiiviseksi. Kaltaiseni pessimistit ovat myös niin varmoja epätoivotun raskautumisen lottovoitosta, että mielenterveydellisistä syistä ei rytmimenetelmiä voi suositella muutenkaan. 

Johtopäätökset: 
Vauvanteko on mukavaa.

Rajansa kaikella

Päädyin ilmiantamaan itseni ja blogini uskotulle naiselle. Päätös oli hyvä, koska pienellä suostuttelulla saan varmasti uskottuni lupaamaan lyödä minua lujaa, ja mieluiten päähän mahdollisimman monen viettihermosolun hengenmenoksi, jos tämä viettitouhotus alkaa livetä ihan totaalisesti lapasesta. Lisäksi ystäväni auttoi havaitsemaan seikan, joka ehkä auttaa mielenterveydenrippeideni säilyttämisessä. Tähän asti minusta on tuntunut, kuin vanha "rationaalinen minäni" taistelisi vauvavietin valtaaman kahjon kanssa. Tällainen olotila saa useimmat toivottavasti harkitsemaan vapaaehtoista hakeutumista Kellokoskelle, minutkin. Tilanteesta ulkopuolinen kuitenkin havaitsi kyseessä olevan luontaisen toimintatapani toteuttaminen, olenhan hyvin projektiorientoitunut ja yhdestä asiasta kerrallaan, mutta täysillä, innostuvaa tyyppiä. Olen tuomittu panostamaan tähän projektiin, kunnes tuotos on valmis tai katkeran luovutuksen haiseva tiskirätti on viskattu päin naamaani. Ainoa tapa päästä eroon tästä vietistä on siis saada vauva tai todeta kärsivänsä lapsettomuudesta. Mahtavaa.

Välttääkseni pääni potentiaalisen joutumisen nyrkkeilysäkiksi totesin, että johonkin on vedettävä raja panostuksessakin, vaikka pieni sisäinen kontrollifriikkini kuinka kärsisi hedelmöittymisen hallitsemattomuudesta. Kyllä, aion edelleen käyttää ne hankkimani ovulaatiotestit tässä kierrossa, mutten ota tavaksi kusta purkkiin parhaan paritteluajankohdan paikantamiseksi. Jätän väliin myös syväluotaavat analyysit valkovuodon laadusta, kohdunsuun limasta ja alavatsan vähäpätöisimmästäkin tuntemuksesta, ruumiintoimintojen obsessiivinen tarkkailu ja raportointihan olivat niitä vuohottajavanhempien touhuja. Sallin kaltaiseni luikun lihoa muutaman kilon näin joulun alla ihan vain hedelmällisyyden helpottamiseksi. Mutta vain muutaman kilon, vaikka herkkunarkkarilta (luetaan: suklaa-, vihreäkuula-, piparkakkutaikina-, joulutorttu-, glögi-, rusinamaapähkinäsekoitus-, juusto-, konvehti- ja maustekakkunarkkari) sujuisi leikiten suurempikin satsaus. En aio harjoittaa käsilläseisontaa tai muutakaan akrobatiaa parilajitreenien jälkeen, ammattiuimarit hoitakoot osansa ilman avustusta. Yrittämisen ja alkuraskauden aion edelleen pitää salassa niin kauan kuin mahdollista, käyttäytymiseni olkoon viileää kuin Vanhasen virkailme. 

Järkevyyden jumalat minua auttakoot.

Raskauden hinku

Kohdallani vauvavietti on osaksi myös uteliaisuutta raskaana olemista kohtaan. Toki olen lukenut ja kuullut lukuisat karmivat kertomukset pahoinvoinnista, ummetusnärästyksestä, liitoskivuista, ikikusihädästä, vatsansisäisistä potkupallotreeneistä sun muista, mutta on tavallaan siistiä olla kaiken sen ihan itse kokemaan pääsevää (vai joutuvaa?) sukupuolta. Toinen toistaan ärsyttävämmät ja ällöttävämmät vaivat tuntuvat vielä lähes tavoittamattomissa olevilta, ja hyvä niin! En nimittäin ahdistu nyt tippaakaan ajatuksesta, että tämän kierron vauva syntyisi kesällä. Mikäli joulumuori jättää vierailunsa väliin, joudun olemaan viimeisilläni kaikki ilmastomme mahdolliset ja mahdottomat hellepäivät. Kaiken tietämäni perusteella tulisin siis kiroamaan ensi kesänä tämänhetkisen itseni syvimpään hornaan. Vaan, potentiaalinen tulevaisuuden minäni, luepa tästä: evvk. 

Välillä tuntuukin absurdilta ajatukselta, että haluan tulla raskaaksi. Siitä huolimatta halu on todellinen myös noina itsekyseenalaistuksen valaisevina hetkinä. Reilu vuosi sitten olisin pitänyt helv... neuroottisina vouhottajina esimerkiksi ihmisiä, jotka tekevät obsessiivisesti raskaustestejä jo ennen kuin kuukautiset ovat edes myöhässä. Positiivinen testi ei raskauden jatkumista takaa. Nyt pystyn kuitenkin ymmärtämään, mistä tarve varmuusvälineitä välttävien varmistustoimintaan kumpuaa. Halu olla raskaana, edes sen pienen hetken, vaan on niin suuri, että parin päivän odottaminen tuntuu yhtä mahdolliselta kuin munkin syöminen huulia lipomatta. Hiljaa itsekseni tietysti toivon välttäväni kaikenmoisen pimahtaneen kaahotuksen, mutta saatanpa löytää itseni piankin aamutuimaan posliinikulholta testipuikko tärisevässä kourassani kierron 27. päivänä (/29-34). Vietti tuntuu vievän tätäkin rationaalisuuden lastua laineillaan leikiten täysin odottamattomiin suuntiin. Viime kierrossa säästyin raskaustestien houkutukselta ainoastaan puhtaalla tuurilla.

Kajahtamiskierto

Päivät 1-5

Voi kilinv****, ei se helv… tärpänny vieläkään! Mitä stn me taas tehtiin väärin? Ja onko näiden v***n menkkojen pakko olla näin prkl tuskaset? Kuka idiootti on suunnitellut naisruumiin? Ei olisi kyseinen insinöörinruojake voinut yhtään huonompaa systeemiä kehitellä. On oltava parempiakin tapoja varmistaa hedelmällisyys kuin kramppituskissa kieriskellen vuotaa kerran kuussa p***nhajuista verta kuin pistetty maataloustuotantoeläin. Hoi Ihminen 2.0 –projektin vetäjät, täältä löytyisi innokas suunnittelija teille! 

Päivät 5-10

Jes!!! Vihdoin menkat ohi! Nyt pari harjoituskierrosta makuukammarin puolella. Eikunhei, komento takaisin! Mitäs jos Mieheltä meneekin kaikki tarmo hukkaan jo tässä vaiheessa? Kannattaiskohan panostaa mieluummin siihen, että panostushalut on silläkin suurimmillaan Oikeaan Aikaan kuusta. Ja milloinkohan se sitten on? Tulis nyt ne mun tilaamat ovulaatiotestit! Ai kato, tossahan ne jo onkin, pitäisköhän heti testata? Kierrot kuitenkin on vaihdelleet niin paljon, on pakko laskee sen lyhimmän mukaan. Mut sittenhän niitä kuluu ihan sikana… no ihan sama, menkööt, pieni konkurssihan se lapsikin sitten on. Aloittaisiko jo tänään? Jaksaisiko odottaa huomiseen? Ehkä katsoisi taulukosta sen kierron mukaan suositellun päivän ja tekisi kiltisti sen mukaan? Mut eihän ne testit toimi kuitenkaan, pakko on ainakin kerran testata mille se todellinen negatiivinen näyttää. Eikä kaikki naiset muutenkaan ovuloi just keskellä kiertoa... eikä sitä paitsi edes joka kierrossa. Argh, taas olisi suunnittelija tarjolla sinne projektiinne! 

Päivät 11-18

Noniin, nyt saa jo ihan hyvällä omalla tunnolla tehdä näitä testejä. Mut toimiiks nää varmasti? Anteeks, mut voinko nyt luottaa tähän viivaan, joka on tai sitten ei ole vahvempi kuin tuo toinen ihan riippuen huoneen valaistuksesta. Ois sittenkin pitäny tilata se kallis digitesti! Pitäiskö tilata äkkiä jotain toisiakin testejä? Äh olkoon, näillä mennään, mutta varmuuden vuoksi on vissiin pakko pistää piparit tiskiin päivittäin.. tai ainakin joka toinen päivä. Ei, päivittäin. Jos se Mies vaan piruvie suostuu. Oiskohan toi ollu ovulaatiokipua? Ihan selkeesti vihloo toista munasarjaa kuin sieltä kuoriutuisi suurempikin piikkipyrstö. Onko tuo limatulppa? Nyt testikin näyttää jo positiivista, ehkä. No ihan se ja sama, Mies on nyt saatava petiin ja sassiin! Ja uudestaan. Ja vielä uudestaan. 

Päivät 19-27 

Milloinkohan se ovulaatio nyt sit oikeesti oli? Olikohan se ovulaatio sittenkään? Hedelmöittyikö joku? Jos hedelmöittyi, elääkö se vielä? Onko se implantoitunut? Milloinkas sen raskaustestin pystyikään tekemään? Ihan selvästi tuntui äsken kipua kohdun seudussa. Jos nyt tulee pieni vuoto niin se on takuulla kiinnittymisvuoto. Tai peräpukama. Ei, kyllä sen on pakko olla se kiinnittymisvuoto, kun mua kerran väsyttää näin sikana. Niin, ja olihan mulla eilen sitä pahoinvointiakin. Nännitkin huutanu hoosiannaa jo pari päivää. Mut entäs jos se menikin kesken kun haistoin vahingossa sitä viinilasillista? Ei, kyllä siellä pakko on jotain tapahtua, tähän aikaan vuodesta ei voi ihminen olla flunssassa ja koko ajan tuntuu siltä kuin oisin tulossa kipeeksi. Ja valkovuotoakin on, juu, pakko sen on jotain tarkottaa. Voi kun sais jo vihdoin tietää totuuden! Niin se testi, kuinkas pitkä aika siihen vielä onkaan... eih, miten sitä jaksaa odottaa? Oliskohan keksitty jotain superhyperherkkää testiä, niin sais tietää vähän nopeemmin. Ja ainiin, onhan se tietty mahdollista, että ei tärpänny taaskaan. Pitäispä yrittää henkisesti taas valmistautua siihenkin. Mut voisinkohan mä tulla raskaaksi, jos toivon oikein kovasti?  

Päivät 28-30
Entäs jos tuleekin menkat? Entäs jos ei tule? Milloin päätinkään testata? Eikös sitä voisi vähän aikaisemmin, kun vahingossa ostin noita herkkiä testejä. Mutta jos testi onkin negatiivinen, testasinko liian aikaisin? Tuntuuko niitä menkkakipuja vai ei? Kuinka kauan jaksan odottaa ennen uutta testiä? Alkaisko ne menkat nyt jo sittenkin? Kehtaanko taas ravata vessaan tarkistamaan pikkuhousunsuojan väritilanteen? Jokohan vois tehdä sen uuden testin? Mitäs jos se onkin positiivinen? Onko testi rikki? Pitäiskö varmuuden vuoksi tehdä uus? Miten mä kertoisin Miehelle, jos plussaisin? AAAA, oliko tuo sittenkin kuukautiskramppi!?

Tuomiosunnuntai etuajassa

Joulun odotuksen kunniaksi tonttuleikit pärähtivät käyntiin myös pikkuhousuissani. Tottamooses tämä v***ttaa enemmän kuin normimenkat, mutta hämmästyksekseni en rääy kuin vastentahtoisesti rajoitettu kakara marketin lattialla. Pystyn toteamaan, että jahas, ei kai sitä nyt voi kaikessa ensimmäisellä kerralla onnistua. Ja tietenkin suunnitella tämän kierron menoa ja meininkiä.

Aion aloittaa korkkaamalla Miehen kanssa sen jääkaapissa lojuvan shampanjapullon. Ehkäpä voimme kohottaa maljan uudelle yhteistyöllemme tässä yrityksessä. Mies antoi nimittäin eilen ymmärtää, ettei olisi kovin vastentahtoinen tamppaamaan petivaatteita pepullani vähän useammin tässä kierrossa. Se kuulostaa mukavalta, sillä olisikin ollut sääli, jos en olisi päässyt nauttimaan vauvantekohommista muutamaa hassua kertaa enempää. Pillerihormonein tainnutettu libidoni on herännyt vuosien talviuniltaan riemuitsemaan ettei enää tarvitse tulla tökityksi pinkeällä makkarallakaan.

Harkitsen myös yhden uskotun naisen hankkimista, saattaisin tunnustaa parhaalle ystävälleni olevani nyt tosissaan liikkeellä näissä hommissa. Voisi nimittäin olla ihan hyvä uskoutua muutenkin kuin internetille, vaikka ainakin kävijämäärien perusteella tämä blogini näyttäisi saaneen samanlaisessa elämäntilanteessa pyörivää lukijakuntaa. Nähtäväksi jää, uskallanko sittenkään, kun toisaalta halu piilotteluun on niin suuri. En haluaisi "julkisesti" näyttää epäonnistuvani vauvanhankinnassa.

Suunnitelmiini kuuluu myös se jo mainitsemani ovulaatiotestien testikierros. Varsinkin nyt, kun viimeisin kiertoni yllättäen olikin paljon aikaisempia lyhyempi, ovulaatioajankohdan ennustaminen kalenterin perusteella tuntuu yhtä hyödylliseltä kuin tarot-korttien käyttäminen. Pillereiden lopettamisen jälkeen kiertoni ovat vaihdelleet 34:stä 29:ään päivään, joten tarkennettu tieto hedelmällisen ajan ajoittumisesta tuskin lisää tuskaa.

Täytyy pitää peukkuja ja isovarpaitakin sen puolesta, että ainoa ensi kuussa talossamme vieraileva punainen on joulupukki. Kyllä maar kelpaa jouluakin odotella, kun kierron maaginen 35. päivä sattuu joulupäivälle. Ehkä sitä kävisi tuuri ja saisi sen lahjoista parhaan.

Alamäen tuokiokuva

Ei todella ole mitään elämän huippuhetkiä pyöräillä aamuhämärissä vesisateessa kohti duunipaikkaa kun  alavatsaa alkaa yhtäkkiä polttaa kuin kohtuni olisi syttynyt tuleen. Kipu on niin voimakas, että tekee mieli lopettaa polkeminen siihen paikkaan, käpertyä tienposkeen itkemään ja soittaa Mies korjaamaan vaimoparka syliinsä kodin lämpöön. Kuvittelenkin alkavani pian vuotaa unelmiani hygieniatuotteeseen, vaikka olisi ensimmäinen kerta menkkakipujeni olla liikunnasta provosoituvaa sorttia. Ai perkele, että osaakin koskea, alkaa ihan kuvottaa. Alamäessä kuvittelen kivun hivenen hellittävän ja työpaikan lääkekaapin panadolpurkin kuva silmissä kiiltäen taistelen itseni perille. Kipu lakkaa miltei heti päästyäni työpöytäni ääreen istumaan eikä palaa päivällä. Kuukautisiakaan ei näy, pienenpientä vaaleanpunaista läikän häivähdystä en laske. Kotimatkalla tismalleen samanlainen episodi toistuu, kipu alkaa vähän aikaa poljettuani ja jatkuu tasaisen korventavana kotisohvalle rojahtamiseen saakka. Mitähän helvettiä tällainen on? Ihan kuin verenkierron ohjautuminen lihasmoottoreihini riistäisi kohdultani sen tarvitseman verenkierron aiheuttaen vaikkapa hapenpuutteesta johtuvan kivun. En ole koskaan kuullut, että sellainen olisi mahdollista. Oli mitä oli.

Pidän kipua jokatapauksessa selvänä merkkinä siitä, että tässä kierrossa ei ole tärpännyt. Ehkä syytän tapahtuneesta ovulaation tienoille läsähtänyttä flunssaepidemiaamme, vaikka järkevämpi puoli minusta turvautuu mieluummin todennäköisyyslaskentaan. Vauvavietin viettelemä mieleni ei haluaisi kuullakaan Julmia Totuuksia: Hedelmöittyneistä alkioista vain 40% kykenee implantoitumaan. Näistä implantoituneista raskauksista arviolta 60% menee kesken ennen 12. raskausviikkoa. Vain 16% hedelmöittyneistä alkioista siis selviää edes siihen saakka, että raskaudesta raportoimista sydänystävälle voi alkaa harkitsemaan. Ja ainahan ei päästä edes siihen hedelmöittymiseen saakka. Perin masentavaa. Kykenisiköhän viettiriivauksesta nyt parantumaan, jos hokisi itselleen tarpeeksi monta kertaa "et sinä kuitenkaan saa vauvaa"?

Kuolemansyntejä, osa 1: Kateus (aktiivisesta miehestä)

Henkinen valmistautuminen ensi viikolla uhkaavaan rättiralliin on alkanut, olenhan vietinkinkestävä pessimisti. Pääsen näissä spekulaatioissani hetkittäin jopa syvyyksiin, joissa emme saa lasta alulle seuraavan puolen vuoden aikana. Syyttäkää ihan rauhassa pirujen maalailemisesta seinälle, mutta mitäpä muutakaan kaltaiseni paholaiset puuhailisivat?

Myös kateuden perisynti on alkanut kalvaa mieltäni. Olen sanoinkuvailemattoman massiivisen superhypermegakateellinen ystävälleni, jonka aviomies on kärttänyt lasta jo vuosia. (Oma Miehenihän myöntyi tähän projektiin vasta hiljattain.) Meidät yksilahkeisethan on luullakseni lähes naurettavan helppoa taivutella lisääntymään, kukapa ei heltyisi kun kauriinsilmillään kaihoisasti tuijotteleva mies anoo meitä hautomaan heille pikkuprinssejä ja -prinsessoja. Niinpä tiedänkin, että tämä tuttavapariskunta on varsin pian siirtymässä harjoitteluvaiheesta itse asiaan.

Näin syntyvä kilpailuasetelma on vähintäänkin ahdistava! Tuntuu, kuin heillä olisi kaikki asiat paremmin. Ystäväni nauttii sekaravintoa, joten ruumiillisten ulottuvuuksien vertailussa söpö kapoinen peppuni happanee kateudesta hänen hedelmällisille muodoilleen. Tarvittavat ravinto- ja hivenaineetkin tullevat leikiten nautituksi kyttäämättä mitä suuhunsa pistää. Ystäväni ei myöskään tarvitse laskeskella, pitäisikö jo tänään aktivoitua makuukamarin puolella. Hänen miehensä varmasti huolehtii hyvin mielellään ihan itsenäisesti siitä, että uimareiden tasainen virta saavuttaa ystäväni hedelmällisyyden saarekkeet vaikka kierron jokaisena päivänä. Itse koen huonoa omaatuntoa siitä, että viettelen Miehen puuhiin hedelmälliseen aikaan ihan tarkoitushakuisesti, jos aktiviteettia ei vaikuta luonnostaan olevan syntymässä.

Tuttavapariskuntamme on myös ihan avoimesti keskustellut jos vaikka minkälaisista käytännönjärjestelyistä kissanhiekkalaatikon raskaudenaikaisesta sijoituksesta lähtien. Meillä Mies menee vaikeaksi heti, jos sanon puolikkaan sanankaan raskauteen tai lapsiin liittyen. Kerran kimpaannuksissani tivattuani Mieheltä, tietääkö tämä mitään raskaudesta hän myönsi avoimesti täydellisen tietämättömyytensä ja lupasi yhtä vuolaasti ottaa asiasta selvää... sitten, kun olen raskaana. Niin, ehtiihän sitä tietysti silloinkin... mutta kenenkäs kanssa minä sitten näistä asioista nyt oikein jauhan? (Nokkelimmatpokkelimmat ehkä jo arvaavatkin miksi tämä blogi on perustettu.)

On siis vissi ero sillä, onko miesosapuoli vauvantekoprojektissa mukana aktiivisesti vai passiivisesti. Minun Mieheni mielestä lasten tuloa ei enää tarvitse estellä. En ole suoraan kysynyt häneltä, saako niiden siunaantumista sitten edesauttaa maallisin keinoin. Kärsimätön vauvaviettini veti asiasta kuitenkin sellaisen johtopäätöksen, että tämän lähemmäksi ei Mies vauvahaluissaan tule pääsemään. Lapsia, omien sanojensa mukaan, abstraktilla tasolla haluava Mies saattaisi hyvällä tuurilla havahtua konkretian asteelle kun munasarjani ovat jo aikapäiviä sitten käpristyneet homeisiksi rusinoiksi.

Yritänkin nyt lohduttautua sillä, että Mies tuskin liiemmin kärsii saadessaan piparia hieman useammin. Aion myös itse yrittää hylätä turhan suorituskeskeisyyden ja nauttia enemmän. Ehkäpä esimerkiksi uudet kuorrutukset piristäisivät ilmapiiriä ja tekisivät piparista himoittavampaa.

Asiallista sikailua

En halua olla mukana lykkäämässä lisää halkoja kuumana puuskuttavaan sikainfluenssahysteriauuniin, mutta kyllä nämä uutiset pistävät minutkin miettimään. Siitäkin huolimatta, että olen (ainakin ollut) se rationaalinen ja lääketieteellisissä seikoissa varmasti keskivertokansalaista valistuneempi henkilö. Vauvavietti kun käskee minuakin tekemään kaikkeni tulevan lapseni suojelemiseksi, sitten kun sellainen suvaitsee kasvunsa sisälläni aloittaa. 

Kyseinen uutinen ei käytännössä tarkoita yhtään mitään. Ei ole minkäänlaista varmuutta siitä, että rokote olisi nuo keskenmenot aiheuttanut. Lääkäreiden tehtävänä on raportoida kaikista epäillyistäkin lääkevalmisteiden haittavaikutuksista, oli lääke sitten uusi tai vanha. Kun nämä kaksi haittavaikutusta on raportoitu, kaksi tapahtumaa, rokotus ja keskenmeno, ovat kahden ihmisen kohdalla sattuneet suunnilleen samoihin aikoihin. (Norjassa on ehkäisty keskenmenojen ja pandemiarokotteen välisten assosiaatioiden, todellisten tai epätodellisten, syntyminen kieltämällä rokotukset keskemenoalttiin ensimmäisen kolmanneksen aikana.) Suomessa on rokotettu jo tuhansia raskaana olevia, joten tapahtuneiden pistäminen sattuman piikkiin ei ole yhtään sen huonompi veto kuin rokotteen syyttäminen. Vasta tarkemmissa tutkimuksissa selviää, jos selviää, mikä aiheutti nuo raportoidut tragediat. Ja todennäköistä on, että tällaisia "rokotteen haittavaikutuksiksi epäiltyjä keskenmenoja" löytyy vielä lisää.

Suomen rokotteessa ei ole elävää influenssavirusta, varsinaista tautia siitä on siis mahdoton saada. Säilöntäaineena käytetystä elohopeayhdiste tiomersaalista en myöskään olisi huolissani, salaliittoteoriat sen aiheuttamista autismitapauksista ovat perusteetonta humpuukia. Lisäksi enemmän ja vaarallisempaa elohopeaa saamme elimistöömme esimerkiksi raskauden aikana yleisesti suositelluista kala-aterioista. Spekulaatioiden murskaava voima onkin kohdistettu rokotteen adjuvanttiin, tehosteaineeseen, jonka tarkoitus on ärsyttää elimistö tuottamaan halutut vasta-aineet tehokkaammin. Ei siis ole ihme, että rokottamisesta saadaan taudinkaltaisia oireita, rokotteen tarkoitushan on nimenomaan huijata elimistö luulemaan sairastuneensa. Mutta että keskenmenoja? Lääkeainetutkimuksiin on, ymmärrettävistä syistä, käytännössä mahdotonta värvätä raskaana olevia koekäyttäjiä. Niinpä Täydellistä Varmuutta Haitattomuudesta raskaanaoleville ja sikiöille ei lääkevalmisteiden markkinoille tullessa voida saavuttaa. Adjuvantin kaikkien ainesosien turvallisuus on yksittäin todettu myös raskauden aikana, mutta pandemiarokotetta ei ole testattu raskaana olevilla. Eläinkokeita on toki tehty, mutta mitäpä me niistä hiirivauvoista haluaisimme päätellä? Teoriassa olisi siis mahdollista, että rokote saisi aikaan ennalta-arvaamattomia haittavaikutuksia.

Ikävintä meidän vauvavietin vaivaamien kannalta ovat juuri tuollaiset "teoriat" ja "mahdollisuudet". Haluaisimme Ehdottomia Faktoja pöytään. Niitä ei kuitenkaan valitettavasti tässä kattauksessa tarjoilla. Mikäli emme halua lykätä lapsenhankintaa kaikenkattavan sikainfluenssaraportin valmistumiseen saakka (eli käytännössä hylätä vauva-aikeita lopullisesti), jää käteemme ankaran pohdinnan luu. Mikä on pienin riski minulle ja tulevalle lapselleni? Perusterveitä nuoria naisia on toistaiseksi kuollut itse sikainfluenssaan vain vähän. Raskaus kuitenkin laskee elimistön puolustusvalmiuksia, joten raskaana olevien riski sairastua vakavaan jopa kuolemaan johtamaan infektioon onkin jo huikeasti korkeampi kuin sinkkuina rellestävien ikäverrokkien. Vaarallisin sikainfluenssa on pitkälle edenneissä raskauksissa. Sikiön kannalta yleisesti ottaen vaarallisinta aikaa mm. epämuodostumien synnyn suhteen on raskauden alkuvaihe kun uuden ihmisen elinjärjestelmät muodostuvat. Näiden faktojenkaan varjolla ei kuitenkaan voi tehdä rationaalista päätöstä optimaalisesta rokotusajankohdasta. Lisäksi jokaisen ihmisen taudinkulku tai rokotereaktio ovat yksilölliset. Erittäin vaikea päätös jää jokaisen odottajan omille harteille, sitä ei kukaan voi tehdä puolestamme.

Omaani aion näillä näkymin lykätä maagisen viivan ilmestymiseen saakka.

(Mainittakoon vielä, että olen tässä yhteydessä täysin puolueeton henkilö, en siis rokoteteollisuuden, THL:n, STM:n tai WHO:n kätyri. Tekstini lääketieteelliset faktat on esitetty siinä valossa kuin ne minulle näyttäytyvät, ja vaikka pyrinkin objektiivisuuteen, vetäydyn vastuusta niiden lopullisesta oikeellisuudesta. Päätöksistänne en myöskään ota vastuuta, ne ovat omianne.)

Psykedeelistä, psykogeenistä, psykiatrista?

Pystyisin varmasti kasvattamaan itselleni sarvet mikäli missä tahansa edes etäisesti luotettavan kaltaisessa lähteessä vakuutettaisiin sen olevan raskauden ensioire ennen maagista positiivista testitulosta. Olen jo ehtinyt käydä läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat raskauteen viittaavat oireet: On selkeästi väsyttänyt (kuten ketä tahansa tähän vuodenaikaan minun kiireen pakottamalla kuuden tunnin yöunirytmilläni). Minulla on ollut flunssainen olo (niinkuin flunssasta juuri toipuvilla yleensä tapaa olla). Vessassa joudun ravaamaan ihan jatkuvasti (kitattuani gallonatolkulla teetä). Alavatsallakin on juilinut ikävästi (koska välillä ne pierut vaan tykkää mennä poikittain). Pyyhkiessä tuli aavistuksenomaista kiinnittymisvuodon tapaista (kun silmät olivat aamulla niin ristissä, etteivät olisi erottaneet paloautoa puolukasta). Rinnatkin ovat olleet arat (koska ne kiireessä ostamani rintaliivit eivät sopineet sittenkään). Ja mielialanvaihteluita, niitähän on vaikka millä mitalla (sillä hulluksihan minä näytän jokatapauksessa tulleen?)!

Täällä viettitunteiden linnanmäellä pyöriminen on muutenkin perin hämmentävää. Välillä jumitun tuohon raskausoireiden karuselliin, toisinaan pelkään epäonnistuvan embryogeneesin kummitusjunassa. Pahinta on toiveiden vuoristoradassa, missä täysi luottamus raskautumiseen tästä kierrosta hurahtaa kirkuen totaaliseen varmuuteen edessä häämöttävästä koeputkihedelmöituksestä. Välillä ikävystynyt ääni kuuluttaa: "Naispaholainen, Naispaholainen, valkotakkiset odottavat sinua pääsi sisäänkäynnin luona."

Ja minä kun olen aina pitäny itseäni rationaalisena ja järkevänä ihmisenä. Voihan vietti.

Testeistä

En minä taikauskoinen ole, mutta entä jos niiden kahden raskaustestin sukkela sujauttaminen muiden ostosten suojiin sittenkin teki ne tarpeettomaksi tässä kuussa? Oliko apteekkiapulaisen merkitsevä katse sittenkin kuin mahoksi noituvan kylänakan? Raskautta pelkääväthän ostavat vain yhden testin, meille yrittäjille ei useimmiten yksi riitä. Saatamme sortua testaamaan potentiaalista raskauttamme turhan aikaisin ja altistaa arat silmämme Maailman Selkeimmän Valkoisen loisteelle testitaulun viivattomuutta tuijotellessamme. Saadessamme positiivisen tuloksen olemme ehdottoman varmoja, että kyseisen testin on valmistanut neuvostoaikainen tehdas maanantaina. Olemme täydellisen kykenemättömiä siivittämään testintulkintaa aiemmasta elämästä tuttujen yksinkertaisten "JES!!!" ja "Voi paska!" -huudahdusten (tässä järjestyksessä edellä kuvattujen tilanteiden järjestyksen mukaan) säestyksellä. Tulen siis jokatapauksessa tarvitsemaan nuo ostamani kaksi testiä ennemmin tai myöhemmin. 

Olen jo päättänyt tehdä testin heti, jos kuukautiseni ovat päivänkin myöhässä. Ja mikäli aloittelijan tuurilla ei näissä peleissä pärjätä, aion kokeilla ensi kierrossa ovulaatiotestejä. Osin huvin vuoksi, toisaalta tietääkseni ovuloinko ollenkaan. Kiertoni on vain pari päivää "liian lyhyt" puhuakseen munasolujeni jääräpäisen kotirakkauden puolesta. Kuukautiseni ovat yhdistelmäehkäisypillereiden lopettamisesta (noin vuosi sitten) lähtien olleet pillerikiertoja niukemmat, ja alkuvuoden käytössä olleet minipillerit pysäyttivät kiertoni pariksi kuukaudeksi kokonaan. Kesällä hankkimani kymmenen päivän satsi Terolutia ohjaili onneksi lisää vettä tähän hedelmällisyyden myllyyn. Samalla gynekologini toki väitti munasarjoissani olevan normaali määrä riiuulle valmistautuvia rakkulanhempukoita, mutta tästä perin lohduttavasta lausunnosta huolimatta on ihan hauska ainakin kertaalleen testata tämäkin keksintö. Ja paino nyt helv... soikoon sanalle kertaalleen, ettei tämä nyt aivan vouhottamiseksi mene. 

Vielä pitäisi yli viikko malttaa vartoa tämän kierron Tulosta. Vietin riivaama pääni on nytkin kykenemätön olemaan ajattelematta implantoituuko jotain pienenpientä parhaillaan kohtuni limakalvoon. Saisiko näiltä ajatuksilta olla edes hetken rauhassa? Millään? Mitenkään? Vaan ei taida vauvavietti paljon lomia myönnellä. Pannahinen.

Raskaana on raskaana on raskaana

Ennen tämän kierron totuuden koittamista tehtäneen heti selväksi, että en voi sietää raskaana olemisesta käytettyjä kiertoilmauksia tai synonyymejä. 

Pulla(t) uunissa vai kenties munat hautomossa? Naisen alistaminen keittiökodinkoneeksi ei vartaloillemme kunniaa tee, lapsi ei paisu kuin pullataikina pelkällä uuman lämmöllä. Raskaus on paljon hienostuneempi systeemi ja sitä sietää korostaa. 

Paino etuakselin päällä liikkuva nainen könöttää typerässä asennossa massan virheellisen painottumisen vuoksi. Asiaan vihkiytymätön voisikin kuvitella tämän ilmauksen kääntävän raskauden miesten kielelle vaikka todellisuudessa se on vain koodattu herjaus. 

Paksuksi pamahtanut on raskaana haluamattaan, yllättävä purkaus on saattanut onnettoman uhrinsa tämän ulkomuotoa epämieluisaan suuntaan muuntavaan tilaan. Paksuna oleva nainen kuulostaakin joltain täysin länsimaisen kauneuskäsityksen ulkopuoliselta oliolta, joten tällaisia julkeuksia olisi syytä olla latelematta päin minun naamaani. 

Tiineenä ja kantavana ovat mielestäni lemmikit ja kotieläimet, eli tällaisella ilmauksella nimittelevä tietäköön haukkuneensa minua juuri nartuksi tai lehmäksi! 

Siunatussa tilassa oleminen kalskahtaa näin uskontokuntiin kuulumattoman korvaan jo muutenkin, mutta kaikki raskaana olemisen sietämättömästä "keveydestä" häiväystäkään tietävät pitänevät kyseistä kielikuvaa jopa suoranaisena v****iluna. Viimeisellä kolmanneksella varmasti rukoilemme, ettemme koskaan joudu kokemaan kirotun tilan kauhuja. 

Täten siis julistettakoon, että tulevaisuudessa mieluiten odottaisin lasta tai olisin raskaana.

Vietti ja Mies

Mies oli ihan pöllämystynyt, kun aloin eilen reuhuamaan noista varotoimista. Ei ollut kuulemma koskaan ennen kuullutkaan, että raskaana olevilla on jotain ruokavaliorajoituksia. Ja siinä vaiheessa kun adrenaliininhuuruinen sooloni pääsi kissoihin asti, Mies katsoi minua kuin pahintakin Kellokoskelta karannutta. Yritä siinä nyt sitten kaiken auktoriteetin jo menettäneenä vakuuttavasti selittää, että toksoplasmoosi saattaa olla to-del-la vaarallinen. Lopulta Mies päätyi vain lakonisesti toteamaan: "Mä en koskaan ole ollut kenenkään raskaana olevan lähipiirissä." Tulikohan jo toisiin aatoksiin tämän yrittämisen suhteen? En ilennyt kysyä.

Muutenkin on selvää, että vauvavietti ei ole iskenyt Mieheen. Mies tuskin tietää juuri mitään uimareidensa eliniänodotteesta sisäsynnyttimissäni, ovulaation ajankohdan ennustamisesta tai munasolun hedelmöittymisaikaikkunasta nyt puhumattakaan. Hänelle lapsen "yrittäminen" merkitsee tällä hetkellä vain pikkukaverin kumipukujen puuttumista hellinä hetkinä. Ihan kuin Mies olisi valmistautunut vasta siihen, että joskus höttöisän epämääräisessä tulevaisuudessa määritellään 9kk päähän isäksi muuttumisen deadline. Mitäpä sitä siis vielä turhaan kohkaamaan, raskauden aikanahan tärkeintä lienee vain välttää hormonihirviön hyökkäykset?

Melkein kateellisena lueskelin esim. Vauvatehtaan Isännän suojelevaa suhtautumista aina vitamiinipillerimuistutuksiin saakka. Minun Miehelleni on suuri saavutus, jos muistaa omat vitamiininsa ottaa itsenäisesti, rakas rassukkani kun on lievästi ilmaistuna hajamielinen ja epäkäytännöllinen haaveksija. Minä meillä heilun vasarain kanssa, jos jotain pientä pitää korjata ja isommissa kutsutaankin jo appiukko apuun. Perheemme Tärkeiden Asioiden pyörittäminen laskuineen, maksuineen sun muineen lepää kaikki luisevilla hartioillani, Mies ei niitä muistaisi hoitaa. Eivät nämä käytännöt minua häiritse, onhan homma pyörinyt näin jo lähes kymmenen vuotta, mutta millaisen kohtauksen voikaan saada raskauden runtelema hormonihirviö? Sietäisi varmaan varoittaa Miestä ennen kuin hormonit alkavat puhua puolestani. Vaan ottaisiko todesta nytkään, viettisekoilun vuoksi olen jo nyt Miehen silmissä jakomielitautisesta seuraava.

Varotoimia

Olin yöllä nukkunut niskalihakseni tärviölle ja kurottelin kohti buranapurkkia kylpyhuoneessa, kun se iski tajuntaan: mahdolliset varotoimet alkion/sikiön/vauvan suojelemiseksi olisi syytä aloittaa. Välittömästi. Ovulaatiot tältä kuulta ovat olleet ja menneet, mutta reilu viikko on vielä odoteltava rättirumban riemua tai testailun aloittamista. Päädyin siis ottamaan parasetamolia ja kieltäytymään tänä iltana Miehen tarjoamasta luxussiideristä.

Raskaudenaikaisiin suojautumiskeinoihin sisältyy kaikkea muutakin mahdolliselta ja mahdottomalta tuntuvaa. En tupakoi eikä alkoholista kieltäytyminen tarkoita lauantaisiideriä kummempaa menetystä. Toki surin hetken jääkaapissa lojuvaa shampanjapulloa, mutta samaan hengenvetoon päätin kiskaista sen suruuni, mikäli vuoden vapautus menkoista ei koita vielä tässä kuussa. Olen kasvissyöjä, joten minun ei tarvitse kytätä pihvien kypsyyttä, maksaruokia eikä kalalajeja. Mutta entäs ne vitamiinit, hivenaineet ja tasapainoinen ruokavalio sitten? Käyttämäni monivitamiinipilleri taitaa sisältää A-vitamiinia, pitäisikö jo nyt siirtyä odottavien valmisteeseen? Täytyy lisäksi myöntää, etten ole mikään terveysintoilija ruokavalioni suhteen, enkä ole todellakaan laskenut saanko nykydieetistäni kaiken tarpeellisen. Ravitsemusterapeutin luona käyminen ei varmaan olisi huono idea sitten, kun tosiaan olen jo raskaana. Pirulainen tosin tullee kieltämään suurimman herkkuni, karkin. Ehkä pitäisi alkaa rajoittamaan jo nyt, niin Miehen ei tarvitse kärsiä hormonein höystettyä raivoani, kun talosta ei löydykään jokailtaista herkkupalaa (lue: suklaalevyä). Täytyy myös muistaa valistaa Miestä kasvisten kunnollisesta pesemisestä ja pastöroinnin kyttäämisestä maitotuotteissa, suosikkikevytjugurttini sakariini- ja syklamaattipitoisuudet on syytä tarkistaa.

Jotkut kieltäytyvät raskauden aikana myös kofeiinista, mutta tämän sortin teeaddiktin vieroitus olisi ollut syytä aloittaa jo vuosia sitten. Kofeiinilla ei tietääkseni ole todettu mitään varsinaisia haittavaikutuksia sikiöön, joten aion juoda teeni. Vähintään valkoisena tai vihreänä, mutten sentään yrttisenä. Samaten papuja on pakko syödä, ehkäpä terapeutinpirulainen osaisi antaa vinkkejä niidenkin suhteen.

Todellinen ongelma tulevat olemaan kuitenkin kissat. Niin anopilla, appiukolla, isälläni kuin parhaalla ystävällänikin on maukuva karvapallo tiluksillaan. Vaikka toksoplasmoosin riski onkin varmasti minimaalinen, enhän huolehdi kyseisten kissojen käymälöiden puhtaudesta, se on riski, jota en halua ottaa (niin että onnea vaan sen raskauden piilottelun kanssa). Raskauden alkuvaiheessa riski sairastua on pieni, mutta infektio voi olla sikiölle hyvinkin haitallinen. Raskauden edetessä sairastumisriski kasvaa mutta sikiövaurioiden todennäköisyys pienenee. Vauvaviettikielelle käännettynä tämä siis tarkoittaa, että kissoja on syytä välttää koko raskauden ajan. Vaan tätäpä en tajunnut eilen, kun ystäväni luona iltaa istuskeltiin... Ehkä se raskauden mahdollisuus ei näin todellisen ensikertalaisen mielessä pyöri sittenkään aivan päällimmäisenä.

Tekniset tiedot

Pyörähdin nopeasti kurkkaamassa vauvakuumeilijoiden keskustelufoorumia vauva.fi –sivustolla mainostaessani omaa blogiani. Useat kirjoittajat tuntuivat raportoivan obsessiivisella tarkkuudella omituisin kirjainlyhentein yritystensä lukumäärää ja kuukautiskierron vaihetta. Nikke Knattertonin parissa kasvaneelta ei kestänyt kovin kauaa koodin murtamisessa asiaan täysin vihkiytymättömänäkään, joten ajattelin julkaista täällä omia raskausteknisiä tietojani. Niistä kun nyt ainakaan kukaan ei voi minua tunnistaa, eivät kuulu kahvipöytäkeskustelujen parhaimmistoon meidän työpaikalla. Parhaillaan menossa on siis kierron päivä 23 hivenen pitkänlaisesta 31-33 päivän kierrostani (jargonoituna kp 22/31-33). Virallisesti tämä on ensimmäinen kierto, josta yritän tulla raskaaksi (yk 1), sillä edellisessä kierrossa heitimme kortsut nurkkaan vasta ovulaation jälkeisinä varmoina päivinä. Pitkäaikaissairauteni (kilpirauhasen vajaatoiminta) laboratorioarvot olivat kesän jälkeisessä mittauksessa persiillään, joten pari kuukautta oli niiden vuoksi pakko pidättäytyä lisääntymästä. Viettikin ymmärsi, että ei kannata ehdoin tahdoin hankkia neuropsykologiselta kehitykseltään vaurioituneita ipanoita.

Suunnitelma

Olen kontrollifriikki ja  mielenrauhani kivijalka on elää illuusiossa, että tiedän (vähintään osapuilleen), mitä elämässäni tulee lähivuosien aikana tapahtumaan. Luonnollisesti vietti on kehottanut minua laatimaan päivänselvät suunnitelmat myös tulevan raskauteni kulusta. Vaikka olen todennut, että alkuajankohtaa en voi halutessani aikaistaa, olen nyt kuitenkin toistaiseksi siinä uskossa, että jälkikasvu on kylvetty kohtuni lihasseinämän rehevään peltoon parin kuukauden sisällä. Sen jälkeen alkaa useita kuukausia kestävä raskauden piilottelu, en nimittäin halua kertoa, Miestä lukuunottamatta, yhtään kenellekään ennen kuin on aivan pakko. Piilotteluprosessi tulee sisältämään niin toinen toistaan ovelampia harhautuksia kuin päin naamaa valehteluakin. Omenamehua voi esimerkiksi ihan hyvin juoda "valkoviininä" vaikkapa joulupöydässä, jos ei jaksa syyttää alkoholittomuudesta sitä ainaista migreeniä. Tapaamiset voi välttää paitsi olemalla ehdottamatta niitä myös skippaamalla ne helvetilliseen työkiireeseen vedoten. Kaukana asuvalle ja henkisestikin etääntyneelle äidille ei tarvitse soittaessa ehdottaa nuttulankojen hankkimista. Vaan miten pitää pimennossa tungetteleva, miltei vieressä asuva ja Miehen-kanssa-ah-niin-läheinen anoppi, joka menee ensimmäisestä lapsenlapsesta taatusti sekaisin kuin Neuvostoliittolainen nahkaverho (ei pysy nahoissaan eikä anna kaipaamaasi rauhaa). Hyviä ideoita otetaan vastaan.

Raskauden edetessä Mieskin jo toivottavasti tajuaa, että lapsia ei ole soveliasta kasvattaa kaikenmaailman kämyisissä vuokrakaksioissa, ja myöntyy vihdoin velkavankeuteen ja siihen ehdottamaani kivaan rivarinpätkään tai mukavaan kerrostalokolmioon/-neliöön. Töissä saan kaikki projektini juuri sopivaan vaiheeseen ennen äitiyslomalle jäämistä. Käyttäydyn raskaudesta huolimatta normaalisi ja luonnollisesti raskautta lainkaan korostamatta tai tarpeettomasti esille tuomatta. Sinkut ja lapsenhankintavaihetta vielä lykkäävät kaverini haluavat edelleen käydä kanssani kahvilla, lisääntyvistä toki puhumattakaan. Kotona voin Miehen kanssa purkaa tuntemuksia, tämän sallin jopa sitoumuksessani, ja onhan minulla nyt tämä blogikin.

Jään odottelemaan illuusion todentumista.

Miksi tämä blogi?

Ensimmäinen ja toinen postini yrittävät välittää sitä eittämättä erikoista ajatusmaailmaa, joka tällä hetkellä hyrrää päässäni. Olen Vauvavietin vaivaama 25-30 ikähaarukkaan sattuva akateemisesti koulutettu naimisissa oleva nainen Helsingistä. Aloin kirjoittaa tätä blogia itseäni varten, tämä on siis ehkä enemmänkin julkinen päiväkirja, enkä aio suoltaa tänne syväluotaavaa analyysiä maailmanmenosta. Tämä on blogi siitä miten Vauvavietti vaikuttaa minun elämääni. Aion kirjoittaa tänne kaikista vaiheistani raskautumisen yrityksistä ainakin vietin lopputuotteeseen saakka.

Allekirjoittamassani sitoumuksessa (ks. ensimmäinen posti) lupasin mm. olla puhumatta lapsistani tai raskaudestani Facebookissa. Lupasin myös olla kertomatta ko. asioista ulkopuolisille spontaanisti, mutta vastata kysyttäessä. En ole ihan varma rikkooko tämän blogin pitäminen noista jälkimmäistä, aion nimittäin jatkaa blogiin kirjoittamista myös sitten kun olen raskaana. Ehkä liikutaan harmaalla alueella, koska pyrin loppujen lopuksi pitämään itseeni liittyvät yksityiskohdat sen verran epämääräisinä, ettei minua voi näistä teksteistä tunnistaa. Vaikka ajatukset ovat omiani, täällä puhuu kuitenkin vain persoonaton nettipersoona. Vaikka myönnänkin tietyn huomionhakuisuuden (piirre, joka on odottajien ärsyttävimpien piirteiden listan kirkkaassa kärkijoukossa), on tässä kuitenkin se hyvä puoli, että näitä ei kenenkään ole pakko lukea. Mennessäsi ystävän kanssa kahville et voi haukkua häntä julkisesti huomionkipeäksi paskanjauhajaksi ja klikata itseäsi toiseen osoitteeseen. Netin persoonattomuus antaa vapauden ylistää tai kivittää, kuunnella tai ignorata. Valinta on sinun eikä minun.

Vietin viemää

Vauvavietti ei ole mitään leutoa kaihoa ja kaipuuta omasta pikku nyssykästä saati sisäistä hihkuntaa tai toivetta jatkaa sukuaan. Vauvavietti on jotain paljon brutaalimpaa, se ajaa tekoihin. Vai mitä sanotte siitä, että viettelin flunssaisen Miehen harrastamaan seksiä, vaikka se olisi varmasi sata kertaa mieluummin nauttinut kanssani esimerkiksi kupillisen kuumaa hunajateetä. Minunkaan ei tehnyt mieli, mutta vietti pakotti puuhiin: olihan Ovulaation Aika. Jälkeenpäin makailin vielä sohvallakin, ajatuksena tietysti edesauttaa pikku uimareita. Ja minä kun vielä kesällä Miehelle sanoin, että mehän ei sitten lasta millään lailla "yritetä", tulkoon, jos on tullakseen. Olo on nyt kuin riivatulla, omalle ajatusmaailmalle täysin vierasta sisältöä puskee päähän mukamas järkevinäkin ideoina. Jos parinvuodentakainen minäni aikamatkustaisi tuohon viereen, se haukkuisi ääliöksi ja pakenisi sitten hohottaen takaisin omaan aikaansa tekemään välittömästi Miehen kanssa bänät. Miten ihmeessä tälle ei voi mitään edes tahdonvoimalla?

Olen yrittänyt ajatella rationaalisesti, minulla pitäisi ikäni perusteella (alle 30) olla vielä runsaasti erinomaisia munasoluja jäljellä. Olenhan lisäksi pitänyt munasarjani e-pillereillä ruususenunessa yli kymmenen vuotta. Ei pitäisi olla kiire. Työelämän suhteen optimaalisin lapsenhankintahetki ei myöskään ole juuri nyt, olenhan vastikään akateemisen loppututkinnon suorittaneena parhaillaan upottamassa hampaitani työelämän kirpeänmakeaan omenaan. Kaiken kukkuraksi Miehenruojake ei ole vielä edes valmistunut, gradu ja ne kuuluisat viimeiset kurssit vielä maisterinpapereista uupuvat. Vaan ei näistä ole vasta-argumenteiksi, kun vauvavietin riivaama pääni sanoo, että haluan lapsen. Nyt. Piste.

Olen yrittänyt ajatella emotionaalisesti. Kokeilin esimerkiksi vihaa, kirjasin ylös asioita, jotka lapsissa ovat huonoja tai mikä raskaana olevissa ärsyttää. Sain aikaiseksi perusteellisia pitkiä listoja minulle edelleen täysin todellisista vihan kohteista. Mutta vauvavietti kohauttaa olkiaan, ja sanoo "who cares, sitten vaan pidät huolen etteivät nuo toteudu kohdallasi".

Olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa ja ulkoistaa ajattelun Miehelle. Pyysin häntä miettimään pari päivää ja esittämään minulle sitten perusteellisen selonteon nokkelasti argumentoiduista mielipiteistään aiheesta 'milloin olisi sopivaa hankkia lapsi(a)'. Muutamien (lue: useiden) muistutusten jälkeen Mies suostui miettimään. Kipristelin ehkä päivän tai pari ennen kuin aloin kärttää selonteon valmistumista. Lopulta eräänä iltana juuri kun valot oli sammutettu ja hyvät yöt toivotettu, minun oli pakko saada kuulla Miehen, kieltämättä tyhjentävä, vastaus: "En tiedä." Vaan viettipä tietää, eikä kuuntele hetkeäkään tuollasia heikkoja vikisijöitä. Olisin ehkä pystynyt kuuntelemaan, jos joku, kenellä on housut kunnolla jalassa, olisi sanonut: "Nainen, me hankimme lapsia sitten kun X ja Y". Nykytilanteessa peli taitaa kuitenkin olla menetetty.

Vietävän vietti.

Jos et voi voittaa heitä, liity heihin

Siitä lähtien, kun ystäväni alkoivat tulla lapsenhankintaikään, olen lukemattomat kerrat luetellut ärräpäitä milloin mistäkin oikusta. Minua ärsyttävät suunnattomasti kaikenlaiset äitiyttä, raskautta tai lapsia korostavat toimintatavat alkaen pömppövatsaisten pingviinivaapunnasta samalla suurieleisesti selkää tukien aina viiden minuutin välein esikoisensa edesottamuksista Facebook-statuksissa kohkaaviin kotiäiteihin saakka. En voi sietää raskaana olevia kavereitani, jotka onnistuvat kääntämään minkä tahansa puheenaiheen tilaansa. Esimerkki, keskustelu kahvilassa. Naispaholainen: "Haen vettä, otatko sä?" Siunattu tila: "Joo kiitti, mä keskityn sillä aikaa olemaan valtava." Pelkkä joo olisi riittänyt! Samaten en jaksa ymmärtää lisääntyneitä ihmisiä, jotka kutsuvat minut luokseen keskustellaksemme, arvatenkin, heidän jälkikasvustaan. Minua ei kiinnosta unikoulut eikä kestovaipat, miksemme voi puhua asioista, joista ennen tykkäsimme keskustella? Tuntuu ettei heitä kiinnosta kuulumiseni ellen liitä keskusteluun monipuolista kuvausta ruumiintoiminnoistani.

Toki ymmärrän mistä tällainen käytös kumpuaa, kotona pikkuhellantuttelin kanssa nyhjäävän maman päivässä ei muuta keskustelunsiementä ole ja se FB:kin saattaa olla periferiassa asuvan ainoa kontakti ulkomaailmaan. Siltikään en koe, että minun olisi pakko sietää tällaista, joten olen ihan suosiolla alkanut aktiivisesti vältellä tiettyjen vanhojen ystävieni tapaamista. Lisäksi allekirjoitin itseni kanssa sopimuksen, jossa vannon välttäväni kaikkea tällaista minua ärsyttävää käytöstä silloin kun itselläni olisi siihen aihetta. Täysissä ruumiin ja sielun voimissa taiteillun sitoumuksen luovutin Miehen haltuun ja käskin samalla hieroa sitä naamaani tarpeen vaatiessa.

Kaiken edellämainitun huomioon ottaen en oikein ymmärrä, miten Se yhtäkkiä iski. Pakottava. Tarve. Hankkia. Lapsia. Kutsun sitä vauvavietiksi, koska olen kyllästynyt kuulemaan biologisten kellojen tikityksestä tai vauvakuumeesta, ensimmäinen kuulostaa pommilta ja jälkimmäinen antaa ymmärtää parantumisen olevan mahdollista. Se ei ole. Ei ainakaan minun tapauksessani.

Olen ollut vauvavietin vietävänä jo reilusti yli vuoden, heti syksyllä häiden jälkeen (menimme naimisiin kesällä 2008) vaatimalla vaadin Miestä päättämään kanssani Täydellisen Vaiheen Hankkia Lapsi. Tuolloin päädyimme yhteistuumin jättämään ehkäisyn pois tämän vuoden keväällä. Jätinkin akneminiaknepillerit riemuissani pois maaliskuussa, mutta kas kummaa, Mies ei muka enää muistanut, mitä olimme sopineet! Hän suuntasi oitis kondomiostoksille ja sai minut vielä uskomaan, että en todellakaan haluaisi aamupahoinvointia kesähelteillä. Niinpä jälleen, yhdessä tuumin, lykkäsimme projektin syksyyn. Syyskuussa meinasi marketin kassajonossa puhjeta perheriita, kun Mies lastasi kärryyn kasatolkulla (lue: 30) kondomeja. Hän oli taas unohtanut ja ehdotti, että olisi romanttista jättää ehkäisy pois jouluaattona. Puhuin miehen ympäri kertomalla, että raskaus alkaa vain 20% tapauksissa ensimmäisestä kierrosta ehkäisyn poisjättämisen jälkeen. Tässä sitä siis ollaan. On mahdollista, että liityn heihin jo tästä kierrosta.