Kaikkimullehetinyt

Varasin sitten lääkäriajan. Tuntuuhan se vähän liioitellulta, että jo toisen yrityskierron epäonnistuttua alkaa tuntea itsensä sairaaksi. Ja tarkennettakoon vielä, että en siis varannut aikaa psykiatrille. Mutta jotenkin siihen tapaan perustelin asian itselleni, että kuukautiskierrossani on jonkinmoista häikkää ollut jo yli vuoden. Lopetettuani vuosi sitten marraskuussa yhdistelmäpillerit, seuraavat kuukautiset tulivat viime huhtikuussa. Ja sitä seuraavia ei kuulunut ennen kesäkuista Terolut-kuuria. Sen jälkeen kierrot ovat olleet epäilyttävän pitkiä (31-34 pv) ja tämä viimeisin tikkumittailuin todistetusti anovulatorinen. Eli ehkä on oikeaakin aihetta ottaa selville, että hormonitasot sun muut ovat kunnossa, tuntuisi typerältä herätä tähän todellisuuteen vasta kun yritystä on takana vuosi. Enää pitäisi osata käyttäytyä siellä lääkärissä mukavasti ja coolisti, eikä riehua kuin vaativinkin luulosairas.

Ajattelin esittää asiani lähinnä kuukautiskierto-ongelman kannalta, yritysajan kestoa aio kertoa kuin suoraan kysyttäessä. Jos 40% lapsettomuustapauksista johtuu ovulaation häiriöistä, niin ei se nyt ole kovinkaan vakavaa verorahojen väärinkäyttöä, jos minulta tutkitaan muutama verikoe näin "nopeasti". Eri asia onkin sitten se, mitä haluan mahdollisten huolestuttavien laboratoriolöydösten valossa ongelmalle tehdä. Clomifenia (=lääke, joka aikaansaa ovulaation) kummempiin hoitoihin tuskin olen henkisesti vähään aikaan, jos vieläkään, valmis. Minulle riittäisi nyt vallan hyvin, että kaikki olisi kunnossa.

Terveisin, yk 2 kp 40/29-34

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi, Vauvavietti

En reilu kuukausi sitten oikein tajunnutkaan, miten onnekas olin, kun menkat vaan yhtäkkiä (tuolloin kp 30/31-34) alkoivat. Ei tarvinnut uhrata ajatustakaan tälle ollako-vai-eikö-olla -kissahiirileikille. Nyt on joulupukki jo aikaa sitten painunut takaisin korvatunturille, mutta tonttujen vierailu vaan antaa odottaa itseään (tänään kp 37/29-34). Epämääräisiä vihlaisuja kummempia vilahduksia ei ole punanutuista näkynyt tai kuulunut. Helv... ärsyttävää. Pissasin tänä aamuna purkkiinkin vain jänistääkseni viime hetkellä testin tekemisestä. Ihan vaan siksi, että kaiken järjen mukaan en voi olla raskaana. Jos kerran en näe tikuilla ovulaatiota, en tunne ovulaatiota, emme ole Miehen kanssa niin aktiivisia kuin voisi olla ja sitten kierto pitkittyy, on loogisin selitys ilman muuta, prkl vieköön, Anovulatorinen Kierto. Mutta miksi v***ssa sitten edes ajattelen raskauden mahdollisuutta? Voisiko joku nyt jumaliste tulla kaivamaan nämä ajatukset päästäni niin saisin edes hetken rauhan? Miksen voi olla se järkevä ja rationaalisen viileä henkilö, joka olen jo kohta 30 vuotta kokenut olevani? Stn vauvavietti pakottaa ajattelemaan, että tässä kierrossa on vielä toivoa jäljellä. Ovulaatiotestithän eivät ole 100% luotettavia enkä ole koskaan itse tuntenut ovulaatiota. Olimmehan kuitenkin Oikeaan Aikaan ihan riittävän aktiivisia. Onhan raskauden ensimmäinen "oire" kuukautisten poisjäänti. Ja sitten se pahoinvointi, ei sovi unohtaa pahoinvointia.

Aaaarrrrghh!

Joululahjoja ei saa avata aattoaamuna

Muuten saa huonoja lahjoja. Minä sain sellaisen, jossa on vain yksi viiva. Ei sille voi mitään, kyllähän se v***ttaa. Mutta toisaalta se on ihan loogista, en nähnyt tikuilla ovulaatiota, joten tämä nyt on vain pitkittyvä anovulatorinen kierto (tänään kp 34/29-34) eikä todennäköisesti mitään sen kummempaa. Täytyy nyt keskittyä sukulaisten hallittuun hämäämiseen eikä kuulostella tonttujen vierailua, tulevat kun ovat tullakseen. En jaksaisi millään myöskään ajatella, että saatan saada parhaan lahjani myöhässä. Tontut eivät nimittäin ole vielä varoitelleet. Äh. Nyt on pakotettava itseni ajattelemaan, että anopin hämääminen pariksi kuukaudeksi on oikein erinomainen lahja.

Oikein leppoisaa ja mukavaa joulua kaikille blogini lukijoille! *<8-)

Jännittävä joulunaika

Negahan se perjantaiaamun (kp 28 / 29-34) raskaustesti tietysti oli. Olin niin varma yhden viivan tuloksesta, etten loppujen lopuksi juuri pettynyt. Viikonloppureissulla kavereiden kanssa en sitten kuitenkaan uskaltanut kerralla juoda neljäsosalasillista kummempaa illallisen aikana, onneksi en tarvitse vahvistusta pitääkseni hauskaa. Lähinnä maistelin naista vahvempaa hämätäkseni kavereita, onkin vaikea sanoa kiinnittikö kukaan nauttimani määrän pienuuteen huomiota. Toki myös migreenini pelasti liian ilmeisennäköiseltä välttelyltä, kova vieras sänky ajoi minut parasetamolikierteeseen koko viikonlopun ajaksi ilman varsinaisen migreenikohtauksen puhkeamista.

Lilypien kuukautislaskuri sanoo tänään (kp 32 / 32) "A home test may work today". En aio testata tänään enkä huomennakaan, vaan avaan ensimmäisen lahjani jouluaattoaamuna. Paketissa on joko maailman paras joululahja tai mahdollisuus salata yritysyritykset anopilta. Siis selkeä win-win situation. Tai näin yritän nyt kovasti itselleni tolkuttaa. Jos kaveri ei eritä verenkiertooni herkällä testillä näkyvää määrää istukkahormonia, niin tuskinpa sillä on sitä istukkaakaan, jolla imeä drinksua verenkierrostani. Näin on nyt vaan pakko siitä jälkimmäisestä lahjavaihtoehdosta ajatella. Toki alavatsassa kivistää nyt sen verran, että lomaummetuksen jälkimaininkien sijaan tonttujoukot saattavat hyvinkin marssia kylään tänään. Silloin anopinhämäys olisi taattu ja juhlajuomia voisi muutakin kuin maistaa. Yritän siis kovasti olla pettymättä, jos punanuttuja alkaa vilahdella.

Huono yhtälö =

kuukautiskierron toiseksi viimeinen päivä (oletetaan edellisen mittainen kierto)
+
erikoisherkät raskaustestit (10 mIU/ml)
+
lähtö kaveriporukan kanssa matkalle


Ratkaisuna todennäköisesti:
1. Valtava Pettymys
2. Tuloksen optimistisrealistinen uudelleenarviointi
3. Hauskanpitomahdollisuuksien rajoittaminen tuloksesta huolimatta

Incoming: Paskamutsi vol II?

En tiedä onko tämä taas vain pääni juoni negatiiviseen raskaustestiin henkisesti valmistautumiseksi, mutta onpa alkanut epäilyttää tämä koko vauvatouhotus. Loppujen lopuksi se olisi aikamoinen shokki olla raskaana. Voisiko musta ikinä tulla hyvää äitiä? Tai Miehestä isää? Me ei olla mitään kodinhengettäriä kumpikaan, itse olen saamattoman äidin tyttärenä hyvinkin sotkunsietokykyinen, Miehen koko elämän siivousintovarannot obsessiivis-kompulsiivinen anoppi onnistui muutamissa vuosissa kuluttamaan. Meidän kämppä onkin niin vaarallinen ettei siellä heikommat selviä hengissä. Jos ei lapsiparka jo heti ensikuukausinaan menehdy bioroska-astian tuottamiin vaarallisiin kaasuihin tai mikro-organismeihin, on se liikkumaan päästessään varmasti kuristumassa lattialla lojuviin sukkahousuihin tai tukehtumassa keittiön pöydän alla asustaviin leivänmuruihin. Ja jos totta puhutaan, niin eipä sen kovin pitkää matkaa tarvitse pystyä edes liikkumaan, kun reippaalla kädenojennuksella ja tarttumaotteellakin pääsee meillä jo pitkälle. Käveleväksi katastrofiksi asti selvittyään skidi repii päälleen sinitarravirityksillä ripustamani koriste-esineet tai löytää ensimmäisenä kilpikonnankakat ja koiranoksennukset nautiskeltavakseen (tosin jälkimmäisiin ei taida kuolla, pikkuveljeni on pienenä kokeillut molempia ja voi edelleen ihan hyvin).Vaatii meiltä melko massiivisia ponnistuksia pitää lättiämme edes jonkinmoisessa kuosissa, joten tarvitaan ilmeisestikin pieni ihme tai hyvin kestäviä lapsia pystyäksemme tuottamaan edes muutaman veronmaksajan. Eli korvat höröllään nyt siellä Korvatunturilla.

Toinen huolettava asia on temperamenttini: kun laku palaa, se palaa äkkiä ja kirkkaalla liekillä. Ei siinä ikinä ehdi alkaa miettimään yhtään mitään empaattisesti toisen ihmisen näkökulmasta, suutuin ja karjuin jo keuhkoni pihalle. Jos olen oikein väsynyt, lakupötkön voi vaihtaa dynamiittiseen. Vaikka pysynkin ihan toimintakykyisenä jopa massiivisissa univeloissa (tällä hetkellä vielä opintolainaa maksettavana suunnilleen 100 vuorokauden edestä), on mahdotonta tietää millainen hirviö minusta kuoriutuu, jos en saa nukkua tätäkään vähää. Onko ne hormonit todella niin vahvoja, että ne estävät hiljentämästä sitä koliikkikersaa tyynyllä?

Uraorientoituneisuuteni panee myös miettimään. En ole näillä näkymin tulevaisuudessa suuntautumassa sille työajoiltaan kaikkein lapsiystävällisimmälle alalle. Miten aika muka riittää työhön, parisuhteeseen,  harrastuksiin, kodinhoitoon ja lapsille, kun nytkään viitsin töiden lisäksi harvoin muuta kuin löhötä Miehen kanssa leffoja töllöttämässä. Vauvavietti piipittää taustalta, että hyppy hetkeksi oravanpyörän ulkopuolelle voisi tehdä ihan hyvää. Vaan mitä turhia, enkös mä ole tätä kaikkimullehetinyt-sukupolvea? Jo kohdussa stressihormonein marinoiduista kakaroista tulee varmasti aikanaan oikein haluttua tavaraa työmarkkinoilla. Tai jo ala-asteella loppuunpalavia hulluja. 

Onko kaltaisillanikin muka oikeus lisääntyä? Ehdottaisin sen pikaista poistamista. Taisi vauvavietti iskeä kyntensä sittenkin ihan väärään tyyppiin.

Pessimisti optimistin vaatteissa

Optimistien suuremman vastausaktiivisuuden pakottamana leikitään nyt lupaamani hetki, että tämän kierron tulos on positiivinen, sanan molemmissa merkityksissä.

Saisin tietää iloisen uutisen kituutettuani joulunpyhät mehuglögin ja feikkiviinin voimalla. Olisi varmasti pieni ihme, jos pokka pitäisi ja salaisuus säilyisi vietettyämme kolmen päivää pienessä mökissä viiden lähisukulaisen valvovan silmän alla, mutta nyt piti olla positiivinen, joten olettakaamme onnistuvamme. Ensimmäisenä tietysti friikkaisin siitä, että muutaman huijauksen kannalta pakollisen alkoholitipan lisäksi olisin nauttinut jouluna myös kissojen seurasta. Mitäs jos sainkin sen toksoplasman? Iiks, sehän voi olla oireetonkin! Ja nythän se tarttuu ihan varmasti myös sikiöön!! Tämä menee kesken!!!

Mutta tässä optimistisessa skenaariossa en voi litistää alkiotani ylenpalttisin stressihormonein, joten jatketaan spekulointia eteenpäin. Olen sen verran luiseva, että raskaus alkaisi näkyä ulospäin ehkä jo kolmannella kuulla. Helmi-maaliskuussa voi kuitenkin vielä ihan hyvin pitää paksuja peittäviä villapaitoja, joten lopullinen ilmianto antaisi odottaa itseään mahdollisesti jopa huhti-toukokuun kieppeille. Ilmoistahan se riippuu kuinka peittävästi sitä kehtaa pukeutua ja strategisilta paikoin löysät vaatteet ovat olleet jo pidempään muodissa. Saisin siis toivottavasti olla rauhassa niin kotirauhaa rikkovalta anopilta kuin työkavereiden uteluilta vielä pitkään. Ja kun raskaus lopulta tulisi töissä ilmi, aikoisin kirkkain silmin väittää sen olevan vahinko. Kaikkihan tietävät, että aurallinen migreenini estää tehokkaimpien e-pillereiden käytön...

Lasketuksi ajaksi saisin viimeisistä kuukautisista laskemalla 28.8.2010. Raskauden epämiellyttävin kolmannes sattuisi siis kivasti juuri kesähelteille. Sen lisäksi, että en voisi verhota paisunutta persettäni, tursuavia tissejäni ja massiivista mahaani väljän talvitakin suojiin, joutuisin vielä investoimaan pienen omaisuuden ilmastointilaitteeseen. Mikäli siis haluaisin tuntea oloni hetkenkään mukavaksi pätsimäisessä kämpässämme. Toisaalta voisin jäädä kesälomilta suoraan äitiyslomalle, työpaikanvaihdoksenkin voisi siirtää mammalomalta paluun jälkeiseen aikaan. Nyt kuulostaa jo hyvältä.

Syksyllä minulla olisi siis oma vauva. Se kuulostaisi pelottavalta mikäli minun ei tarvitsisi yrittää olla nyt optimistinen. Tytölle meillä olisi jo nimi, pojan nimestä joutuisimme käymään Miehen kanssa neuvotteluja. Minulla on jo valmiina odottamassa kerät marjapuuronpunaista ja turkoosinsinistä lankaa, neulon sitten siitä sukupuoleen sopivammasta tulokkaalle tossut. Ja koska nyt oltiin optimisteja, tossuistakin tulee yhtä täydelliset kuin siitä vauvasta.

Miksi sinä luet?

Kuten jo edellisen lukijakyselyn perusteella arvata saattoi, valtaosa on ajautunut blogiani lueskelemaan samankaltaisen elämäntilanteen vuoksi. Myönnän, tulee sitä itsekin lueskeltua muiden vastaavankaltaisia blogeja ja roikuttua jos sun minläkaisilla foorumeilla kyttäämässä kokemuksia. Muutamat (n=5) kokivat blogini jopa niin osuvaksi, että se voisi olla heidän itsensä kirjoittama. Oli mukava myös huomata, että niukin naukin yli puolet vastanneista piti blogiani hauskana, tarkoitukseni ei olekaan otsa rypyssä tätä vääntää, vaan yrittää löytää (useimmiten melko mustaa) huumoria tai itseironiaa näinkin vakavasta asiasta. Neljännestä lukijoista ajaa sivuilleni puhdas uteliaisuus, kuudennes meni vielä pidemmälle ja tunnusti rakastavansa sosiaalipornoa, jota kieltämättä tässä blogissa tuntuu piisaavan. Moraalista ylemmyydentunnetta tavoitteli vain muutama lukija, mikä on ehkä linjassa sen kanssa, että vain yksi vastannut piti minua täysin seonneena. Hyvä myös, että vain muutaman mielestä tämä touhu on surullista. Vauvantekohan on hauskaa, kaikessa kamaluudessaan!

Oppiva eläin

Minulla on aivan ihana Mies! Pari kuukautta rinnakkaiseloa vauvaviettihirmun kanssa on saanut jo Miehenkin siirtymään silmänpyörittelyvaiheestaan eteenpäin.


Mies on spontaanisti kiinnostunut hedelmällisyydestäni:

"Missä kierron vaiheessa sä nyt siis olet?"


Sallittakoon siis mielihyvin edellistä seurannut pieni lipsahdus:

"Ei perkele, mä keskustelen sun kanssa ovulaatiosta ja olen aidosti kiinnostunut siitä!"


Teknisetkin yksityiskohdat kiinnostavat:

"No, mitäs se ovulaatiotesti tänään näytti?" (Tämä oli erityisen herttaista, koska olisin muuten itse unohtanut koko testaamisen. :D)


Mies on ymmärtänyt velvollisuutensa:

Mies: (väsyneesti) "Pitääkö paritella?"

Naispaholainen: (viileästi) "Kiertopäivistä laskettuna ovulaatio olisi tänään."

Mies: (myöntyen) "Mikäs siinä sitten."


Mies on kiinnostunut täyttämään velvollisuutensa:

Naispaholainen: (sarkastisen toteavasti) "Seitsemän kertaa kahden viikon aikana. Olet varmaan ihan poikki. Voit saada vaikka joululoman."

Mies: (huolestuen) "Mitäääh? Kun kerrankin voisi myös päivällä..."

Naispaholainen: (huvittuen) "Mä lähinnä tarkotin, että me yövytään juhlapyhinä paikoissa, joissa ei oikein voi. Ja lisäks mulla pitäis silloin olla menkatki. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla."

Mies: (helpottuen) "Ai jaaaa... En muuten pidä siitä, että viittaat kuukautisiin sanalla kärpänen." (Mies on mestari vaihtamaan puheenaihetta, jos edellinen keskustelunaihe on jollain tapaa hänelle nolostuttava.)


Mies on (mahdollisesti) käsittämässä mihin vietti pyrkii:

"Mulla oli joku idea siihen sun vanhemmuussitoumukseen, mutta unohdin sen."


Mies kannustaa:

Naispaholainen: (itku kurkussa) "Mä en ovuloi!"

Mies: (lohduttaen) "No mut eikös sitä käyny välillä kaikille? Ei tästä ekasta kerrasta kannattais ehkä olla niin huolissaan."


Miehellä on mielipiteitä (sic!):

Naispaholainen: (inttäen) "No?! Optimistisesti vai pessimistisesti?"

Mies: (toteavasti) "Mitä vikaa on realistisessa? Mä ainakin olen ihan vaan odottavalla kannalla."


Täytyy olla tähän kehitykseen erittäin tyytyväinen, Mies ei ehkä koskaan pääse omassa vauvavietissään paritteluobsession tai teknisten yksityiskohtien nettisurffailun asteelle. Epäilen, että sen tuttavapariskunnan miehelle tuollainenkin olisi vasta kepeää alkusoittoa. Onneksi meillä on vielä parin kuukauden etumatka niin ei tarvitse taas sortua siihen syntiseen kuoppaan, josta juuri kiipesin pois. 

Optimistinen pessimisti?

En osaa päättää. Siis sitä, suhtautuisinko tähän kiertoon pessimistisesti vai optimistisesti. Kukkaiskikertäjä-superihq-positiivisuuden-enkelillinen-ruumiillistuma ja elämäänv***uuntunut-mustanpimeä-hypernegaatio lyövät päässäni kättä kuin lapsuudentoverit.

Miksikö ihmeessä tässä voisi nähdä jotain hyvää? No kas kun menin löytämään montakin ikionnellisen äidin kertomusta, jossa raskaus oli alkanut negatiivisista ovulaatiotesteistä huolimatta. Osalla oli ollut minun tapaani haamuviivoja. Ja minun haamuviivani tulivat muutamaksi päiväksi ja katosivat sitten. Pissasin sen LH-piikin siis työpaikan vessaan kotitestipurkin sijaan, eiköstävaanjookosta. On täysin mahdollista raskautua tästä kierrosta, ollaanhan me oltu Miehen kanssa niin ahkeriakin.

Toisaalta, miksi mutkistaa asiaa turhaan. Kohta jo 14 ovulaatiotestiä on näyttänyt negatiivista, joten ei tarvitse olla kummoinenkaan mastermind tajutakseen ettei tällä kierroksella voinut tärpätä. Tuli tyhjä arpa. Ja vaikka se ovulaatio olisikin sattunut, niin eihän joka-toisen-illan-touhuiluja voi edes yrittämiseksi laskea, tuskinpa siellä siis ketään oli munasolurukkaa treffeille viemässä. Tekivät kaikki oharit. Jos yksinäiset solusielut olisivat sattuneet hetkellisesti kohtaamaankin, sopii pitää mielessä se 16% raskausmahdollisuus per kierto. Sehän pyöristyy nollaan. Ei ole mahdollista, että tulisin vielä raskaaksi.

Mustavalkoisuudessani en osaa nähdä mitään harmaata aluetta tässä suhtautumisessani. On taas ihan jakomielitautinen olo. Pirullista.

Kyseenalaista kyseenalaistamista

Epäilen jälleen aivan kaikkea. Toistaiseksi negatiivisiksi jääneet ovulaatiotestit ruoskivat mieleni laukkaamaan villinä spekuloiden. Tähän mennessä olen jo ollut raskauden, anovulatorisen kierron, pitkittyneen kierron ja sekundaa myyvän nettitestikaupan uhri. Kaikille syille tuntuu löytyvän aina looginen selitys (lukemattomista nettifoorumireferensseistä puhumattakaan: "Mulla oli just Z ja Y, kun oli tilanne X").

Raskaus olisi ollut mahdollinen, jos edellinen kierto olisi ollut pisin mahdollinen (34pv), implantaatiossa olisi mennyt pisin mahdollinen aika (9pv) ja viimeiset "kuukautiseni" olisivatkin olleet kiinnittymisvuotoa. Teoriaa tukemaan löysin tietysti pahoinvoinnit ja pissahädät poikineen sekä internetin ihmemaasta melko tuoreen kokemuksen vastaavasta tilanteesta. En kuitenkaan pystynyt vakuuttamaan itseäni raskaustestauksen vaatimalle tasolle, joten siirryin eteenpäin spekulaatioissani. Jättääkseni edes pienen toivonsiemenen henkiin siirryin miettimään, että tämänkertaisen kiertoni pitkittyminen edellistä lyhyttä kompensoimaan on vielä mahdollista. Tähänastisella maksimikierrollakin on vielä kolme hyvää päivää aikaa ovulaatiotestin siirtyä taiteellisesta toimeliaamman asteelle, ja pitkittyvässä kierrossa lisäpäiviä heruu vielä jokunen ylimääräinen. Ei mitään paineita, munasarjat rakkaat, mutta voisitteko nyt prkl jompikumpi pukata edes yhden munasolun maailmalle ja sassiin?!?

Anovulatorisia kiertoja on välillä kaikilla naisilla ihan muutenvaan. On myös väläytelty, että esimerkiksi liika stressi (ks. yst. ed.) saattaisi jättää hermorauniot munasolut tutisemaan sängynpohjalle. Paljon on kuultu myös näitä tarinoita, joissa raskaus käynnistyy heti, kun yrittäminen on lopetettu. (Mielenrauhani rippeiden säilyttämiseksi uskottelen itselleni nyt, että kyseessä on vain raportointiharha, yrittämisen epäonnistumisesta nousee suurempi haloo kuin odotetusta lopputuloksesta.) Parhaillaan minulla onkin stressiä vaikka muille jakaa: tarjolla olisi erinomaisen maukasta työstressiä, tuoretta joulustressiä ja uskalikoille vaikkapa vahvaa vauvantekostressiä. Ei olisi siis mikään ihme, jos elimistöni olisi jo tuominnut minut lastentekoon soveltumattomaksi.

Kaiken kukkuraksi olen tilannut ovulaatiotestini kiinalaisen rahanpesumafian pyörittämästä ryöstönettikaupasta, joka myy lapsityövoiman pahvista ja väriliiduista askartelemia viritelmiä mukamas lääkelaitoksen hyväksyminä hedelmällisyydenmäärittiminä. Yritä tässä nyt sitten rauhoittua, stn.

Pyhäpäivän pallinaamat

Taas tupsahti postiluukusta sivutolkulla toinen toistaan muikeampaa ja pöhkömpää lärviä. Vanhemmat herätkää, vauvojen naamoista otetut valokuvat eivät yleensä ole söpöjä kuin teidän pehmenneissä päissänne! Tai no, itsenäisyyspäivän kunniaksi annettakoon nyt tämän kerran sen verran siimaa, että kyllä jotkut niistä tämän päivän lehdenkin kuvista olivat ihan sööttejä. Jos vaikka vauva sattuu virnistämään ovelasti (eli koliikkipieru on just pahassa paikassa räpsäytyksen hetkellä) tai isosisarus olemaan jotenkin erityisen hellunen, voin sulattaa valtakunnanmediassa painettuja otoksia jälkikasvusta. Mutta ne hölmistyneet lasittuneet katseet turpeissa pikku naamareissa... ne olisi ehkä kannattanut jättää kotialbumin syövereihin. Ja ihan samantein haudatkaa syrjäisimpään korpeen myös se "loistava idea" kersan kuvasta joulukortissa. Tarvitaan vähintäänkin mainostoimistotasoista työkokemusta, että sellaisesta saa oikeasti hyvän, sori vaan.

Itsehän olemme tietysti Miehen kanssa jo moneen kertaan toisillemme luvanneet, että emme sorru kumpaankaan. Sitoudutaan nyt siis näin internetjulkisestikin siihen, että emme julkaise vauvamme naamakuvaa Hesarissa, ihan sama miten söpöltä se silloin mielestämme näyttääkin, emmekä laita muksun kuvaa myöskään joulukortteja koristamaan. (Aion kuitenkin hyödyntää lapsityövoimaa niiden korttien askartelussa, kunhan ne ovat tarpeeksi vanhoja huijaantumaan puuhan hauskuudesta ja keskittymään työntekoon kauemmin kuin 3 minuuttia kerrallaan.)

Niille, jotka ovat jo vetäneet palkokasvinsiemenen ylähengitysteihinsä ja ihmettelevät suureen ääneen miksen vain käännä sivua, kerrottakoon vielä, että olen jo yli kymmenen vuotta joka sunnuntai lukenut vauvojen nimiä Helsingin sanomain Syntynyt-palstalta. Useimmiten sieltä irtoaa makeat naurut, kun yleensä vähintäänkin yhtä lapsiraukkaa on paiskattu nimiyhdistelmällä, josta hän ei voi käyttää ensimmäistäkään joutumatta koulukiusatuksi. Reilu viitisen vuotta sitten palstalle pulpahtivat sankoin joukoin jonkunpojat ja henkilöntyttäret. Näin potentiaalisena Jormantyttärenä voin kertoa, että mielestäni kyseinen ilmiö kuuluu keskiajalle tai Islantiin, on ihan mahdotonta tietää, saako jokin miehennimi tulevaisuudessa Urpoja merkityksiä. Tulevien suomalaissukupolvien onneksi tämä muoti on pikkuhiljaa kuitenkin hiipumassa. Ja tilalle ovat tulleet kuvat.

Tulkintakysymys

"Mitä prkl, eihän tässä ohjeessa lue miten tällainen tulos tulkitaan!!?!!"

Ratkaisu:
Mulla taitaa olla aika taiteelliset hormonit. (viite)

Miehet eivät pidä helpoista naisista

Eilen illalla Mies satutti huolimattomuuttaan kätensä. Homma eskaloitui lähes naurettaviin mittasuhteisiin, kun vietin kiristämä pinnani ei meinannut katkeamatta kestää Miehen kieltäytymistä piparini kuorruttamisesta. Tai ei siinä mitään, jos Mies olisi rehellisesti sanonut ”Kulta, harrastaisin oikein mielelläni kanssasi seksiä, mutta käteeni koskee nyt niin paljon, että se tuskin on miellyttävää.” Mutta ovulaatioparanoiainen mieleni ei pystynyt tulkitsemaan oikein seuraavaa keskustelua: Naispaholainen: ”No, kelpaako?” Mies: ”Ihan sama.” Avioliiton seksuaalinen kanssakäyminen nyt vaan ei voi olla yhdentekevää! Mies onnistui kahdella sanalla muuttamaan kiimaisen viettibimbon viikkotolkulla suutuksissaan pihtaavaksi ämmäksi. Ja siinä vaiheessa Mies ei enää saanut ämmää lepyteltyä vakuuttelemalla ajatelleensa sen parasta suostumalla epäitsekkäästi puuhiin pipistään huolimatta.

No, uteliaille paljastettakoon, että loppu hyvin kaikki hyvin. Tilanne ratkesi nauruun (ja lopulta myös sovintoseksiin) kun aloin laulaa Kitkerien neitsyiden tilannetta eittämättä loistavasti kuvaavaa biisiä.

          "Jos on poikaystävä, joka on aidosti vilpitön ja välittää
          on mahdotonta nauttia siitä...
          On pakko saada tasapaino horjumaan..
          Muuten joutuu keskittymään oikeisiin ongelmiin...
          – se kiusaa kuin tauti.

          Turha jatkaa samaan tapaan, jos hermo kiristää
          kuule isosiskon neuvo: pieni kriisi piristää!

          Löydä uusi näkökulma toisen puheeseen!
          Kyllä naisellakin oikeus on luovuuteen!
          Sana sieltä, toinen täältä, yhdistellään uudestaan
          Älä usko miehen sanaan, usko omaan tulkintaan!

          Voit maustaa lisäsanoin taikka osan unohtaa
          tylsiin lauseisiin saat virkistävää sanomaa
          ei mies voi oikeasti tietää mitä itse tarkoittaa
          kunnon naisen työ ja velvollisuus on se kartoittaa."

                Kitkerät neitsyet: Miehet eivät pidä helpoista naisista

Sitoumukseni

Miehen ehdotuksesta laitan sitoumukseni näkyville myös tänne. Ehkäpä Mies toivoo sen näin olevan entistä sitovampi. Vastaavankaltainen täytyy selvästi tehdä myös esikoisen vanhemmuudesta, mutta ehkä sen ehtii kun yhdeksän kuukauden laskuri pyörähtää käyntiin.

Kun olen raskaana, lupaan että...

• en korosta tai tuo esille tilaani turhan takia vaan vain, jos se on käytännön tms. syistä tarpeen (esim. ruokavalio syömään kutsuttaessa)
• en ota tilaani puheeksi itse, mutta vastaan kysyttäessä (ainoa poikkeus: aviomiehelle voin puhua)
• en koe olevani "uhri"/kärsijä vaan pidän tilaani luonnollisena ja itseaiheutettuna
• en valita tai pyydä ylimääräisiä palveluksia elleivät fyysiset rajoitukseni minua siihen pakota (l. valitan vain oikeista vaivoista ja kielletyt asiat ovat kiellettyjä) 

Nämä seikat lupaan kunniani ja omantuntoni kautta ollessani täysissä ruumiin ja sielun voimissani siksi, että useiden raskaana olevien naisten käytös on mielestäni ärsyttävää, enkä halua itse samassa tilassa ollessani alentua samaan.

Helsingissä 15.1.2009 

Naispaholainen

Kärsimättömän kärsimykset

Onpa kyllä helv... hitaan tuntuista touhua tämä lastenteko. En ole vielä edes ovuloinut tässä toisessa yrityskierrossa ja jo nyt tuntuu, ettei millään jaksaisi odottaa Tuomiota. Pumpulihötöllä täytetty pääni meinaa ratketa saumoistaan, jos vaan ajattelekin raskautumista, se ei välttämättä tapahdu vielä tästä kierrosta. Eikä seuraavasta. Eikä edes sitä seuraavasta, vaan Täydellisen Tuntemattomana Ajankohtana. Tai sitten ei silloinkaan. Miten tällaista epätietoisuutta voi kukaan ihminen kestää? En minä ainakaan, kontrollifriikkien salaseurakunnan vihkimätön ylipapitar.

Tulevaisuuden suunnittelu on nykyisin ihan mahdotonta. Työpaikkani mitä todennäköisimmin vaihtuu kesällä, olisiko minun nyt siis tarkoitus alkaa katsella uutta, käydä viattoman laihana haastattelussa ja pärähtää ensimmäisenä työpäivänä duuniin turvonneena kuin lämpimään unohtunut pullataikina? Ei taida meikäläisen pokerinaama riittää, mieluummin olisin rehellisin mielin liikkeellä. Tunnen syvää halveksuntaa erästäkin kaveriani kohtaan, hän toitotti ystävilleen unelmiensa miehen tavattuaan ilmeenkään värähtämättä "etsivänsä vakituista työtä, josta jäädä äitiyslomalle". Joo, joo, rahalliset realiteetit ja lässynlässyn, mutta juuri tuollaisten stn keplottelijoiden vuoksi meillä lisääntymisikäisillä naisilla on niin heikko huuto työmarkkinoilla! Mutta jos en heti ensimmäisessä lauseessa tuo esille lisääntymisaikeitani, syyllistynkö itse samaan? Ventovieraalle työnantajalle lörpöttelemällä dilemmakin ratkeaisi samalla kun duuni suorastaan heitettäisiin valppaana kärkkyvien urosten hampaisiin.

Jokaista tulevaisuudensuunnitelmaa vähäpätöisimmästä elämän- ja kuolemankysymyksiin joutuu nyt mielessään sommittelemaan useisiin eri skenaarioihin. Reippaaksi ajateltu kaupunkiloma saattaakin muuttua valittavan valaan hinaamiseksi. Joulupöydässä uskaltaa ottaa, mutta vain ruokaa. Omistusasuntohaaveita pelottaa konkretisoida velkavankeuden asteelle, Mieshän voi valmistua työttömäksi ja vauvakoneesta ei ole elättäjäksi. Alkukesän väitöskaronkkaa varten on turha alkaa teetättämään kolttua, elopainon 0-25% lisääntymisen varautumiseen tarvittaisiin jo supersankarilaadun trikoota. Kunnianhimoisia työprojekteja on varmasti miellyttävä vetää posliinimaljaa kohotellen tai sisäisen pikku rumpalin paukuttaessa tahtia virtsarakollani. 

Voi kun jo pian tärppäisi niin pääsisin tästäkin piinasta.

Missä tilanteessa Sinä olet?

Oli positiivinen yllätys, että näinkin monta (vähintään 40!) ihmistä on käynyt vilkuilemassa meikäläisen neuroottisia horinoita. Ensimmäisen, lukijoiden elämäntilannetta kartoittaneen, kyselyn tulokset ovat tässä. Toivottavasti blogini kiinnostaa jatkossakin. :)