Ehkäistään - lapsi vai akti?

Tutkimuksen tiivistelmä: 
Empiirisen tutkimukseni perusteella olen nyt todennut, että on oikeastaan aika miellyttävää olla käyttämättä mitään ehkäisyä. 

Menetelmät ja tulokset: 

Kortsuista tykkääviä ihmisiä en tunne yhtään, ja vakiintuneisiin parisuhteisiin ne sopivat kuin polkupyörä kalalle. Juuri homman alkaessa käydä mielenkiintoiseksi on tunnelma pilattava pahanhajuisia niljaisia lötköjä käsittelemällä. Vaikka juomut, nystermät tai muut kohoumat eivät raapisikaan limakalvoja verille tai pakolliset apuaineet tahmaisi lakanoita, kireäksi venytetyn lateksin kosketus ei silti ole niitä miellyttävimpiä. 

Yhdistelmäpillereillä saa kyllä aikaan ihanan tasaisen kuukautiskierron, mutta hintaan kuuluu usein myös muun muassa rintojen arkuutta, mielialanvaihteluita ja limakalvojen kuivumista, kaikki onnen omiaan helpottamaan sosiaalisseksuaalista kanssakäymistä. Ja jotta ei liian helpolla päästäisi, jotkut naiset kokevat pillereiden käytön yhteydessä myös orgasmivaikeuksia tai libidon heikkenemistä. Eli ei tee mieli ja p****lta tuntuisi muutenkin.

Gynekologien mainoslauseen mukaisesti minipillereiden vaikutuksia naisen kehoon ei voi ennalta arvata, ne on jokaisen itse testattava (ja tuomittava). Oma naamani kukkii minipillerillä kuin minipillerillä kuin ruusulehto. Ja jos Mies pimeässä erehtyykin kiinnostumaan on todennäköisin seuraamus sotkuiset lakanat, sillä jonkin asteista vuotoa on päällä 3/4 kuukaudesta. 

Kierukoita ei kovinkaan moni lääkäri suostu meille synnyttämättömille naisille tunkemaan, ensikäden tutkimustietoa minulla ei siis ole. Kuparikierukan runsastuttamia kuukautisia olisi varmasti mukava hoidella pienin sammioin. Hormonikierukka saattaa aiheuttaa ihan vastaavat talifarmit ja ikimenkat kuin minipilleritkin.

Vaikka varmoja päiviä ei ole olemassakaan, on ihan takuuvarma juttu, että halut ovat suurimmillaan juuri silloin kuin raskautumisriski on suurimmillaan. Ja että flunssa on pahimmillaan juuri kuukautisten jälkeen. Tai että Mies on matkoilla juuri kun ovulaatiotesti on kääntynyt negatiiviseksi. Kaltaiseni pessimistit ovat myös niin varmoja epätoivotun raskautumisen lottovoitosta, että mielenterveydellisistä syistä ei rytmimenetelmiä voi suositella muutenkaan. 

Johtopäätökset: 
Vauvanteko on mukavaa.

Rajansa kaikella

Päädyin ilmiantamaan itseni ja blogini uskotulle naiselle. Päätös oli hyvä, koska pienellä suostuttelulla saan varmasti uskottuni lupaamaan lyödä minua lujaa, ja mieluiten päähän mahdollisimman monen viettihermosolun hengenmenoksi, jos tämä viettitouhotus alkaa livetä ihan totaalisesti lapasesta. Lisäksi ystäväni auttoi havaitsemaan seikan, joka ehkä auttaa mielenterveydenrippeideni säilyttämisessä. Tähän asti minusta on tuntunut, kuin vanha "rationaalinen minäni" taistelisi vauvavietin valtaaman kahjon kanssa. Tällainen olotila saa useimmat toivottavasti harkitsemaan vapaaehtoista hakeutumista Kellokoskelle, minutkin. Tilanteesta ulkopuolinen kuitenkin havaitsi kyseessä olevan luontaisen toimintatapani toteuttaminen, olenhan hyvin projektiorientoitunut ja yhdestä asiasta kerrallaan, mutta täysillä, innostuvaa tyyppiä. Olen tuomittu panostamaan tähän projektiin, kunnes tuotos on valmis tai katkeran luovutuksen haiseva tiskirätti on viskattu päin naamaani. Ainoa tapa päästä eroon tästä vietistä on siis saada vauva tai todeta kärsivänsä lapsettomuudesta. Mahtavaa.

Välttääkseni pääni potentiaalisen joutumisen nyrkkeilysäkiksi totesin, että johonkin on vedettävä raja panostuksessakin, vaikka pieni sisäinen kontrollifriikkini kuinka kärsisi hedelmöittymisen hallitsemattomuudesta. Kyllä, aion edelleen käyttää ne hankkimani ovulaatiotestit tässä kierrossa, mutten ota tavaksi kusta purkkiin parhaan paritteluajankohdan paikantamiseksi. Jätän väliin myös syväluotaavat analyysit valkovuodon laadusta, kohdunsuun limasta ja alavatsan vähäpätöisimmästäkin tuntemuksesta, ruumiintoimintojen obsessiivinen tarkkailu ja raportointihan olivat niitä vuohottajavanhempien touhuja. Sallin kaltaiseni luikun lihoa muutaman kilon näin joulun alla ihan vain hedelmällisyyden helpottamiseksi. Mutta vain muutaman kilon, vaikka herkkunarkkarilta (luetaan: suklaa-, vihreäkuula-, piparkakkutaikina-, joulutorttu-, glögi-, rusinamaapähkinäsekoitus-, juusto-, konvehti- ja maustekakkunarkkari) sujuisi leikiten suurempikin satsaus. En aio harjoittaa käsilläseisontaa tai muutakaan akrobatiaa parilajitreenien jälkeen, ammattiuimarit hoitakoot osansa ilman avustusta. Yrittämisen ja alkuraskauden aion edelleen pitää salassa niin kauan kuin mahdollista, käyttäytymiseni olkoon viileää kuin Vanhasen virkailme. 

Järkevyyden jumalat minua auttakoot.

Raskauden hinku

Kohdallani vauvavietti on osaksi myös uteliaisuutta raskaana olemista kohtaan. Toki olen lukenut ja kuullut lukuisat karmivat kertomukset pahoinvoinnista, ummetusnärästyksestä, liitoskivuista, ikikusihädästä, vatsansisäisistä potkupallotreeneistä sun muista, mutta on tavallaan siistiä olla kaiken sen ihan itse kokemaan pääsevää (vai joutuvaa?) sukupuolta. Toinen toistaan ärsyttävämmät ja ällöttävämmät vaivat tuntuvat vielä lähes tavoittamattomissa olevilta, ja hyvä niin! En nimittäin ahdistu nyt tippaakaan ajatuksesta, että tämän kierron vauva syntyisi kesällä. Mikäli joulumuori jättää vierailunsa väliin, joudun olemaan viimeisilläni kaikki ilmastomme mahdolliset ja mahdottomat hellepäivät. Kaiken tietämäni perusteella tulisin siis kiroamaan ensi kesänä tämänhetkisen itseni syvimpään hornaan. Vaan, potentiaalinen tulevaisuuden minäni, luepa tästä: evvk. 

Välillä tuntuukin absurdilta ajatukselta, että haluan tulla raskaaksi. Siitä huolimatta halu on todellinen myös noina itsekyseenalaistuksen valaisevina hetkinä. Reilu vuosi sitten olisin pitänyt helv... neuroottisina vouhottajina esimerkiksi ihmisiä, jotka tekevät obsessiivisesti raskaustestejä jo ennen kuin kuukautiset ovat edes myöhässä. Positiivinen testi ei raskauden jatkumista takaa. Nyt pystyn kuitenkin ymmärtämään, mistä tarve varmuusvälineitä välttävien varmistustoimintaan kumpuaa. Halu olla raskaana, edes sen pienen hetken, vaan on niin suuri, että parin päivän odottaminen tuntuu yhtä mahdolliselta kuin munkin syöminen huulia lipomatta. Hiljaa itsekseni tietysti toivon välttäväni kaikenmoisen pimahtaneen kaahotuksen, mutta saatanpa löytää itseni piankin aamutuimaan posliinikulholta testipuikko tärisevässä kourassani kierron 27. päivänä (/29-34). Vietti tuntuu vievän tätäkin rationaalisuuden lastua laineillaan leikiten täysin odottamattomiin suuntiin. Viime kierrossa säästyin raskaustestien houkutukselta ainoastaan puhtaalla tuurilla.

Kajahtamiskierto

Päivät 1-5

Voi kilinv****, ei se helv… tärpänny vieläkään! Mitä stn me taas tehtiin väärin? Ja onko näiden v***n menkkojen pakko olla näin prkl tuskaset? Kuka idiootti on suunnitellut naisruumiin? Ei olisi kyseinen insinöörinruojake voinut yhtään huonompaa systeemiä kehitellä. On oltava parempiakin tapoja varmistaa hedelmällisyys kuin kramppituskissa kieriskellen vuotaa kerran kuussa p***nhajuista verta kuin pistetty maataloustuotantoeläin. Hoi Ihminen 2.0 –projektin vetäjät, täältä löytyisi innokas suunnittelija teille! 

Päivät 5-10

Jes!!! Vihdoin menkat ohi! Nyt pari harjoituskierrosta makuukammarin puolella. Eikunhei, komento takaisin! Mitäs jos Mieheltä meneekin kaikki tarmo hukkaan jo tässä vaiheessa? Kannattaiskohan panostaa mieluummin siihen, että panostushalut on silläkin suurimmillaan Oikeaan Aikaan kuusta. Ja milloinkohan se sitten on? Tulis nyt ne mun tilaamat ovulaatiotestit! Ai kato, tossahan ne jo onkin, pitäisköhän heti testata? Kierrot kuitenkin on vaihdelleet niin paljon, on pakko laskee sen lyhimmän mukaan. Mut sittenhän niitä kuluu ihan sikana… no ihan sama, menkööt, pieni konkurssihan se lapsikin sitten on. Aloittaisiko jo tänään? Jaksaisiko odottaa huomiseen? Ehkä katsoisi taulukosta sen kierron mukaan suositellun päivän ja tekisi kiltisti sen mukaan? Mut eihän ne testit toimi kuitenkaan, pakko on ainakin kerran testata mille se todellinen negatiivinen näyttää. Eikä kaikki naiset muutenkaan ovuloi just keskellä kiertoa... eikä sitä paitsi edes joka kierrossa. Argh, taas olisi suunnittelija tarjolla sinne projektiinne! 

Päivät 11-18

Noniin, nyt saa jo ihan hyvällä omalla tunnolla tehdä näitä testejä. Mut toimiiks nää varmasti? Anteeks, mut voinko nyt luottaa tähän viivaan, joka on tai sitten ei ole vahvempi kuin tuo toinen ihan riippuen huoneen valaistuksesta. Ois sittenkin pitäny tilata se kallis digitesti! Pitäiskö tilata äkkiä jotain toisiakin testejä? Äh olkoon, näillä mennään, mutta varmuuden vuoksi on vissiin pakko pistää piparit tiskiin päivittäin.. tai ainakin joka toinen päivä. Ei, päivittäin. Jos se Mies vaan piruvie suostuu. Oiskohan toi ollu ovulaatiokipua? Ihan selkeesti vihloo toista munasarjaa kuin sieltä kuoriutuisi suurempikin piikkipyrstö. Onko tuo limatulppa? Nyt testikin näyttää jo positiivista, ehkä. No ihan se ja sama, Mies on nyt saatava petiin ja sassiin! Ja uudestaan. Ja vielä uudestaan. 

Päivät 19-27 

Milloinkohan se ovulaatio nyt sit oikeesti oli? Olikohan se ovulaatio sittenkään? Hedelmöittyikö joku? Jos hedelmöittyi, elääkö se vielä? Onko se implantoitunut? Milloinkas sen raskaustestin pystyikään tekemään? Ihan selvästi tuntui äsken kipua kohdun seudussa. Jos nyt tulee pieni vuoto niin se on takuulla kiinnittymisvuoto. Tai peräpukama. Ei, kyllä sen on pakko olla se kiinnittymisvuoto, kun mua kerran väsyttää näin sikana. Niin, ja olihan mulla eilen sitä pahoinvointiakin. Nännitkin huutanu hoosiannaa jo pari päivää. Mut entäs jos se menikin kesken kun haistoin vahingossa sitä viinilasillista? Ei, kyllä siellä pakko on jotain tapahtua, tähän aikaan vuodesta ei voi ihminen olla flunssassa ja koko ajan tuntuu siltä kuin oisin tulossa kipeeksi. Ja valkovuotoakin on, juu, pakko sen on jotain tarkottaa. Voi kun sais jo vihdoin tietää totuuden! Niin se testi, kuinkas pitkä aika siihen vielä onkaan... eih, miten sitä jaksaa odottaa? Oliskohan keksitty jotain superhyperherkkää testiä, niin sais tietää vähän nopeemmin. Ja ainiin, onhan se tietty mahdollista, että ei tärpänny taaskaan. Pitäispä yrittää henkisesti taas valmistautua siihenkin. Mut voisinkohan mä tulla raskaaksi, jos toivon oikein kovasti?  

Päivät 28-30
Entäs jos tuleekin menkat? Entäs jos ei tule? Milloin päätinkään testata? Eikös sitä voisi vähän aikaisemmin, kun vahingossa ostin noita herkkiä testejä. Mutta jos testi onkin negatiivinen, testasinko liian aikaisin? Tuntuuko niitä menkkakipuja vai ei? Kuinka kauan jaksan odottaa ennen uutta testiä? Alkaisko ne menkat nyt jo sittenkin? Kehtaanko taas ravata vessaan tarkistamaan pikkuhousunsuojan väritilanteen? Jokohan vois tehdä sen uuden testin? Mitäs jos se onkin positiivinen? Onko testi rikki? Pitäiskö varmuuden vuoksi tehdä uus? Miten mä kertoisin Miehelle, jos plussaisin? AAAA, oliko tuo sittenkin kuukautiskramppi!?

Tuomiosunnuntai etuajassa

Joulun odotuksen kunniaksi tonttuleikit pärähtivät käyntiin myös pikkuhousuissani. Tottamooses tämä v***ttaa enemmän kuin normimenkat, mutta hämmästyksekseni en rääy kuin vastentahtoisesti rajoitettu kakara marketin lattialla. Pystyn toteamaan, että jahas, ei kai sitä nyt voi kaikessa ensimmäisellä kerralla onnistua. Ja tietenkin suunnitella tämän kierron menoa ja meininkiä.

Aion aloittaa korkkaamalla Miehen kanssa sen jääkaapissa lojuvan shampanjapullon. Ehkäpä voimme kohottaa maljan uudelle yhteistyöllemme tässä yrityksessä. Mies antoi nimittäin eilen ymmärtää, ettei olisi kovin vastentahtoinen tamppaamaan petivaatteita pepullani vähän useammin tässä kierrossa. Se kuulostaa mukavalta, sillä olisikin ollut sääli, jos en olisi päässyt nauttimaan vauvantekohommista muutamaa hassua kertaa enempää. Pillerihormonein tainnutettu libidoni on herännyt vuosien talviuniltaan riemuitsemaan ettei enää tarvitse tulla tökityksi pinkeällä makkarallakaan.

Harkitsen myös yhden uskotun naisen hankkimista, saattaisin tunnustaa parhaalle ystävälleni olevani nyt tosissaan liikkeellä näissä hommissa. Voisi nimittäin olla ihan hyvä uskoutua muutenkin kuin internetille, vaikka ainakin kävijämäärien perusteella tämä blogini näyttäisi saaneen samanlaisessa elämäntilanteessa pyörivää lukijakuntaa. Nähtäväksi jää, uskallanko sittenkään, kun toisaalta halu piilotteluun on niin suuri. En haluaisi "julkisesti" näyttää epäonnistuvani vauvanhankinnassa.

Suunnitelmiini kuuluu myös se jo mainitsemani ovulaatiotestien testikierros. Varsinkin nyt, kun viimeisin kiertoni yllättäen olikin paljon aikaisempia lyhyempi, ovulaatioajankohdan ennustaminen kalenterin perusteella tuntuu yhtä hyödylliseltä kuin tarot-korttien käyttäminen. Pillereiden lopettamisen jälkeen kiertoni ovat vaihdelleet 34:stä 29:ään päivään, joten tarkennettu tieto hedelmällisen ajan ajoittumisesta tuskin lisää tuskaa.

Täytyy pitää peukkuja ja isovarpaitakin sen puolesta, että ainoa ensi kuussa talossamme vieraileva punainen on joulupukki. Kyllä maar kelpaa jouluakin odotella, kun kierron maaginen 35. päivä sattuu joulupäivälle. Ehkä sitä kävisi tuuri ja saisi sen lahjoista parhaan.

Alamäen tuokiokuva

Ei todella ole mitään elämän huippuhetkiä pyöräillä aamuhämärissä vesisateessa kohti duunipaikkaa kun  alavatsaa alkaa yhtäkkiä polttaa kuin kohtuni olisi syttynyt tuleen. Kipu on niin voimakas, että tekee mieli lopettaa polkeminen siihen paikkaan, käpertyä tienposkeen itkemään ja soittaa Mies korjaamaan vaimoparka syliinsä kodin lämpöön. Kuvittelenkin alkavani pian vuotaa unelmiani hygieniatuotteeseen, vaikka olisi ensimmäinen kerta menkkakipujeni olla liikunnasta provosoituvaa sorttia. Ai perkele, että osaakin koskea, alkaa ihan kuvottaa. Alamäessä kuvittelen kivun hivenen hellittävän ja työpaikan lääkekaapin panadolpurkin kuva silmissä kiiltäen taistelen itseni perille. Kipu lakkaa miltei heti päästyäni työpöytäni ääreen istumaan eikä palaa päivällä. Kuukautisiakaan ei näy, pienenpientä vaaleanpunaista läikän häivähdystä en laske. Kotimatkalla tismalleen samanlainen episodi toistuu, kipu alkaa vähän aikaa poljettuani ja jatkuu tasaisen korventavana kotisohvalle rojahtamiseen saakka. Mitähän helvettiä tällainen on? Ihan kuin verenkierron ohjautuminen lihasmoottoreihini riistäisi kohdultani sen tarvitseman verenkierron aiheuttaen vaikkapa hapenpuutteesta johtuvan kivun. En ole koskaan kuullut, että sellainen olisi mahdollista. Oli mitä oli.

Pidän kipua jokatapauksessa selvänä merkkinä siitä, että tässä kierrossa ei ole tärpännyt. Ehkä syytän tapahtuneesta ovulaation tienoille läsähtänyttä flunssaepidemiaamme, vaikka järkevämpi puoli minusta turvautuu mieluummin todennäköisyyslaskentaan. Vauvavietin viettelemä mieleni ei haluaisi kuullakaan Julmia Totuuksia: Hedelmöittyneistä alkioista vain 40% kykenee implantoitumaan. Näistä implantoituneista raskauksista arviolta 60% menee kesken ennen 12. raskausviikkoa. Vain 16% hedelmöittyneistä alkioista siis selviää edes siihen saakka, että raskaudesta raportoimista sydänystävälle voi alkaa harkitsemaan. Ja ainahan ei päästä edes siihen hedelmöittymiseen saakka. Perin masentavaa. Kykenisiköhän viettiriivauksesta nyt parantumaan, jos hokisi itselleen tarpeeksi monta kertaa "et sinä kuitenkaan saa vauvaa"?

Kuolemansyntejä, osa 1: Kateus (aktiivisesta miehestä)

Henkinen valmistautuminen ensi viikolla uhkaavaan rättiralliin on alkanut, olenhan vietinkinkestävä pessimisti. Pääsen näissä spekulaatioissani hetkittäin jopa syvyyksiin, joissa emme saa lasta alulle seuraavan puolen vuoden aikana. Syyttäkää ihan rauhassa pirujen maalailemisesta seinälle, mutta mitäpä muutakaan kaltaiseni paholaiset puuhailisivat?

Myös kateuden perisynti on alkanut kalvaa mieltäni. Olen sanoinkuvailemattoman massiivisen superhypermegakateellinen ystävälleni, jonka aviomies on kärttänyt lasta jo vuosia. (Oma Miehenihän myöntyi tähän projektiin vasta hiljattain.) Meidät yksilahkeisethan on luullakseni lähes naurettavan helppoa taivutella lisääntymään, kukapa ei heltyisi kun kauriinsilmillään kaihoisasti tuijotteleva mies anoo meitä hautomaan heille pikkuprinssejä ja -prinsessoja. Niinpä tiedänkin, että tämä tuttavapariskunta on varsin pian siirtymässä harjoitteluvaiheesta itse asiaan.

Näin syntyvä kilpailuasetelma on vähintäänkin ahdistava! Tuntuu, kuin heillä olisi kaikki asiat paremmin. Ystäväni nauttii sekaravintoa, joten ruumiillisten ulottuvuuksien vertailussa söpö kapoinen peppuni happanee kateudesta hänen hedelmällisille muodoilleen. Tarvittavat ravinto- ja hivenaineetkin tullevat leikiten nautituksi kyttäämättä mitä suuhunsa pistää. Ystäväni ei myöskään tarvitse laskeskella, pitäisikö jo tänään aktivoitua makuukamarin puolella. Hänen miehensä varmasti huolehtii hyvin mielellään ihan itsenäisesti siitä, että uimareiden tasainen virta saavuttaa ystäväni hedelmällisyyden saarekkeet vaikka kierron jokaisena päivänä. Itse koen huonoa omaatuntoa siitä, että viettelen Miehen puuhiin hedelmälliseen aikaan ihan tarkoitushakuisesti, jos aktiviteettia ei vaikuta luonnostaan olevan syntymässä.

Tuttavapariskuntamme on myös ihan avoimesti keskustellut jos vaikka minkälaisista käytännönjärjestelyistä kissanhiekkalaatikon raskaudenaikaisesta sijoituksesta lähtien. Meillä Mies menee vaikeaksi heti, jos sanon puolikkaan sanankaan raskauteen tai lapsiin liittyen. Kerran kimpaannuksissani tivattuani Mieheltä, tietääkö tämä mitään raskaudesta hän myönsi avoimesti täydellisen tietämättömyytensä ja lupasi yhtä vuolaasti ottaa asiasta selvää... sitten, kun olen raskaana. Niin, ehtiihän sitä tietysti silloinkin... mutta kenenkäs kanssa minä sitten näistä asioista nyt oikein jauhan? (Nokkelimmatpokkelimmat ehkä jo arvaavatkin miksi tämä blogi on perustettu.)

On siis vissi ero sillä, onko miesosapuoli vauvantekoprojektissa mukana aktiivisesti vai passiivisesti. Minun Mieheni mielestä lasten tuloa ei enää tarvitse estellä. En ole suoraan kysynyt häneltä, saako niiden siunaantumista sitten edesauttaa maallisin keinoin. Kärsimätön vauvaviettini veti asiasta kuitenkin sellaisen johtopäätöksen, että tämän lähemmäksi ei Mies vauvahaluissaan tule pääsemään. Lapsia, omien sanojensa mukaan, abstraktilla tasolla haluava Mies saattaisi hyvällä tuurilla havahtua konkretian asteelle kun munasarjani ovat jo aikapäiviä sitten käpristyneet homeisiksi rusinoiksi.

Yritänkin nyt lohduttautua sillä, että Mies tuskin liiemmin kärsii saadessaan piparia hieman useammin. Aion myös itse yrittää hylätä turhan suorituskeskeisyyden ja nauttia enemmän. Ehkäpä esimerkiksi uudet kuorrutukset piristäisivät ilmapiiriä ja tekisivät piparista himoittavampaa.

Asiallista sikailua

En halua olla mukana lykkäämässä lisää halkoja kuumana puuskuttavaan sikainfluenssahysteriauuniin, mutta kyllä nämä uutiset pistävät minutkin miettimään. Siitäkin huolimatta, että olen (ainakin ollut) se rationaalinen ja lääketieteellisissä seikoissa varmasti keskivertokansalaista valistuneempi henkilö. Vauvavietti kun käskee minuakin tekemään kaikkeni tulevan lapseni suojelemiseksi, sitten kun sellainen suvaitsee kasvunsa sisälläni aloittaa. 

Kyseinen uutinen ei käytännössä tarkoita yhtään mitään. Ei ole minkäänlaista varmuutta siitä, että rokote olisi nuo keskenmenot aiheuttanut. Lääkäreiden tehtävänä on raportoida kaikista epäillyistäkin lääkevalmisteiden haittavaikutuksista, oli lääke sitten uusi tai vanha. Kun nämä kaksi haittavaikutusta on raportoitu, kaksi tapahtumaa, rokotus ja keskenmeno, ovat kahden ihmisen kohdalla sattuneet suunnilleen samoihin aikoihin. (Norjassa on ehkäisty keskenmenojen ja pandemiarokotteen välisten assosiaatioiden, todellisten tai epätodellisten, syntyminen kieltämällä rokotukset keskemenoalttiin ensimmäisen kolmanneksen aikana.) Suomessa on rokotettu jo tuhansia raskaana olevia, joten tapahtuneiden pistäminen sattuman piikkiin ei ole yhtään sen huonompi veto kuin rokotteen syyttäminen. Vasta tarkemmissa tutkimuksissa selviää, jos selviää, mikä aiheutti nuo raportoidut tragediat. Ja todennäköistä on, että tällaisia "rokotteen haittavaikutuksiksi epäiltyjä keskenmenoja" löytyy vielä lisää.

Suomen rokotteessa ei ole elävää influenssavirusta, varsinaista tautia siitä on siis mahdoton saada. Säilöntäaineena käytetystä elohopeayhdiste tiomersaalista en myöskään olisi huolissani, salaliittoteoriat sen aiheuttamista autismitapauksista ovat perusteetonta humpuukia. Lisäksi enemmän ja vaarallisempaa elohopeaa saamme elimistöömme esimerkiksi raskauden aikana yleisesti suositelluista kala-aterioista. Spekulaatioiden murskaava voima onkin kohdistettu rokotteen adjuvanttiin, tehosteaineeseen, jonka tarkoitus on ärsyttää elimistö tuottamaan halutut vasta-aineet tehokkaammin. Ei siis ole ihme, että rokottamisesta saadaan taudinkaltaisia oireita, rokotteen tarkoitushan on nimenomaan huijata elimistö luulemaan sairastuneensa. Mutta että keskenmenoja? Lääkeainetutkimuksiin on, ymmärrettävistä syistä, käytännössä mahdotonta värvätä raskaana olevia koekäyttäjiä. Niinpä Täydellistä Varmuutta Haitattomuudesta raskaanaoleville ja sikiöille ei lääkevalmisteiden markkinoille tullessa voida saavuttaa. Adjuvantin kaikkien ainesosien turvallisuus on yksittäin todettu myös raskauden aikana, mutta pandemiarokotetta ei ole testattu raskaana olevilla. Eläinkokeita on toki tehty, mutta mitäpä me niistä hiirivauvoista haluaisimme päätellä? Teoriassa olisi siis mahdollista, että rokote saisi aikaan ennalta-arvaamattomia haittavaikutuksia.

Ikävintä meidän vauvavietin vaivaamien kannalta ovat juuri tuollaiset "teoriat" ja "mahdollisuudet". Haluaisimme Ehdottomia Faktoja pöytään. Niitä ei kuitenkaan valitettavasti tässä kattauksessa tarjoilla. Mikäli emme halua lykätä lapsenhankintaa kaikenkattavan sikainfluenssaraportin valmistumiseen saakka (eli käytännössä hylätä vauva-aikeita lopullisesti), jää käteemme ankaran pohdinnan luu. Mikä on pienin riski minulle ja tulevalle lapselleni? Perusterveitä nuoria naisia on toistaiseksi kuollut itse sikainfluenssaan vain vähän. Raskaus kuitenkin laskee elimistön puolustusvalmiuksia, joten raskaana olevien riski sairastua vakavaan jopa kuolemaan johtamaan infektioon onkin jo huikeasti korkeampi kuin sinkkuina rellestävien ikäverrokkien. Vaarallisin sikainfluenssa on pitkälle edenneissä raskauksissa. Sikiön kannalta yleisesti ottaen vaarallisinta aikaa mm. epämuodostumien synnyn suhteen on raskauden alkuvaihe kun uuden ihmisen elinjärjestelmät muodostuvat. Näiden faktojenkaan varjolla ei kuitenkaan voi tehdä rationaalista päätöstä optimaalisesta rokotusajankohdasta. Lisäksi jokaisen ihmisen taudinkulku tai rokotereaktio ovat yksilölliset. Erittäin vaikea päätös jää jokaisen odottajan omille harteille, sitä ei kukaan voi tehdä puolestamme.

Omaani aion näillä näkymin lykätä maagisen viivan ilmestymiseen saakka.

(Mainittakoon vielä, että olen tässä yhteydessä täysin puolueeton henkilö, en siis rokoteteollisuuden, THL:n, STM:n tai WHO:n kätyri. Tekstini lääketieteelliset faktat on esitetty siinä valossa kuin ne minulle näyttäytyvät, ja vaikka pyrinkin objektiivisuuteen, vetäydyn vastuusta niiden lopullisesta oikeellisuudesta. Päätöksistänne en myöskään ota vastuuta, ne ovat omianne.)

Psykedeelistä, psykogeenistä, psykiatrista?

Pystyisin varmasti kasvattamaan itselleni sarvet mikäli missä tahansa edes etäisesti luotettavan kaltaisessa lähteessä vakuutettaisiin sen olevan raskauden ensioire ennen maagista positiivista testitulosta. Olen jo ehtinyt käydä läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat raskauteen viittaavat oireet: On selkeästi väsyttänyt (kuten ketä tahansa tähän vuodenaikaan minun kiireen pakottamalla kuuden tunnin yöunirytmilläni). Minulla on ollut flunssainen olo (niinkuin flunssasta juuri toipuvilla yleensä tapaa olla). Vessassa joudun ravaamaan ihan jatkuvasti (kitattuani gallonatolkulla teetä). Alavatsallakin on juilinut ikävästi (koska välillä ne pierut vaan tykkää mennä poikittain). Pyyhkiessä tuli aavistuksenomaista kiinnittymisvuodon tapaista (kun silmät olivat aamulla niin ristissä, etteivät olisi erottaneet paloautoa puolukasta). Rinnatkin ovat olleet arat (koska ne kiireessä ostamani rintaliivit eivät sopineet sittenkään). Ja mielialanvaihteluita, niitähän on vaikka millä mitalla (sillä hulluksihan minä näytän jokatapauksessa tulleen?)!

Täällä viettitunteiden linnanmäellä pyöriminen on muutenkin perin hämmentävää. Välillä jumitun tuohon raskausoireiden karuselliin, toisinaan pelkään epäonnistuvan embryogeneesin kummitusjunassa. Pahinta on toiveiden vuoristoradassa, missä täysi luottamus raskautumiseen tästä kierrosta hurahtaa kirkuen totaaliseen varmuuteen edessä häämöttävästä koeputkihedelmöituksestä. Välillä ikävystynyt ääni kuuluttaa: "Naispaholainen, Naispaholainen, valkotakkiset odottavat sinua pääsi sisäänkäynnin luona."

Ja minä kun olen aina pitäny itseäni rationaalisena ja järkevänä ihmisenä. Voihan vietti.

Testeistä

En minä taikauskoinen ole, mutta entä jos niiden kahden raskaustestin sukkela sujauttaminen muiden ostosten suojiin sittenkin teki ne tarpeettomaksi tässä kuussa? Oliko apteekkiapulaisen merkitsevä katse sittenkin kuin mahoksi noituvan kylänakan? Raskautta pelkääväthän ostavat vain yhden testin, meille yrittäjille ei useimmiten yksi riitä. Saatamme sortua testaamaan potentiaalista raskauttamme turhan aikaisin ja altistaa arat silmämme Maailman Selkeimmän Valkoisen loisteelle testitaulun viivattomuutta tuijotellessamme. Saadessamme positiivisen tuloksen olemme ehdottoman varmoja, että kyseisen testin on valmistanut neuvostoaikainen tehdas maanantaina. Olemme täydellisen kykenemättömiä siivittämään testintulkintaa aiemmasta elämästä tuttujen yksinkertaisten "JES!!!" ja "Voi paska!" -huudahdusten (tässä järjestyksessä edellä kuvattujen tilanteiden järjestyksen mukaan) säestyksellä. Tulen siis jokatapauksessa tarvitsemaan nuo ostamani kaksi testiä ennemmin tai myöhemmin. 

Olen jo päättänyt tehdä testin heti, jos kuukautiseni ovat päivänkin myöhässä. Ja mikäli aloittelijan tuurilla ei näissä peleissä pärjätä, aion kokeilla ensi kierrossa ovulaatiotestejä. Osin huvin vuoksi, toisaalta tietääkseni ovuloinko ollenkaan. Kiertoni on vain pari päivää "liian lyhyt" puhuakseen munasolujeni jääräpäisen kotirakkauden puolesta. Kuukautiseni ovat yhdistelmäehkäisypillereiden lopettamisesta (noin vuosi sitten) lähtien olleet pillerikiertoja niukemmat, ja alkuvuoden käytössä olleet minipillerit pysäyttivät kiertoni pariksi kuukaudeksi kokonaan. Kesällä hankkimani kymmenen päivän satsi Terolutia ohjaili onneksi lisää vettä tähän hedelmällisyyden myllyyn. Samalla gynekologini toki väitti munasarjoissani olevan normaali määrä riiuulle valmistautuvia rakkulanhempukoita, mutta tästä perin lohduttavasta lausunnosta huolimatta on ihan hauska ainakin kertaalleen testata tämäkin keksintö. Ja paino nyt helv... soikoon sanalle kertaalleen, ettei tämä nyt aivan vouhottamiseksi mene. 

Vielä pitäisi yli viikko malttaa vartoa tämän kierron Tulosta. Vietin riivaama pääni on nytkin kykenemätön olemaan ajattelematta implantoituuko jotain pienenpientä parhaillaan kohtuni limakalvoon. Saisiko näiltä ajatuksilta olla edes hetken rauhassa? Millään? Mitenkään? Vaan ei taida vauvavietti paljon lomia myönnellä. Pannahinen.

Raskaana on raskaana on raskaana

Ennen tämän kierron totuuden koittamista tehtäneen heti selväksi, että en voi sietää raskaana olemisesta käytettyjä kiertoilmauksia tai synonyymejä. 

Pulla(t) uunissa vai kenties munat hautomossa? Naisen alistaminen keittiökodinkoneeksi ei vartaloillemme kunniaa tee, lapsi ei paisu kuin pullataikina pelkällä uuman lämmöllä. Raskaus on paljon hienostuneempi systeemi ja sitä sietää korostaa. 

Paino etuakselin päällä liikkuva nainen könöttää typerässä asennossa massan virheellisen painottumisen vuoksi. Asiaan vihkiytymätön voisikin kuvitella tämän ilmauksen kääntävän raskauden miesten kielelle vaikka todellisuudessa se on vain koodattu herjaus. 

Paksuksi pamahtanut on raskaana haluamattaan, yllättävä purkaus on saattanut onnettoman uhrinsa tämän ulkomuotoa epämieluisaan suuntaan muuntavaan tilaan. Paksuna oleva nainen kuulostaakin joltain täysin länsimaisen kauneuskäsityksen ulkopuoliselta oliolta, joten tällaisia julkeuksia olisi syytä olla latelematta päin minun naamaani. 

Tiineenä ja kantavana ovat mielestäni lemmikit ja kotieläimet, eli tällaisella ilmauksella nimittelevä tietäköön haukkuneensa minua juuri nartuksi tai lehmäksi! 

Siunatussa tilassa oleminen kalskahtaa näin uskontokuntiin kuulumattoman korvaan jo muutenkin, mutta kaikki raskaana olemisen sietämättömästä "keveydestä" häiväystäkään tietävät pitänevät kyseistä kielikuvaa jopa suoranaisena v****iluna. Viimeisellä kolmanneksella varmasti rukoilemme, ettemme koskaan joudu kokemaan kirotun tilan kauhuja. 

Täten siis julistettakoon, että tulevaisuudessa mieluiten odottaisin lasta tai olisin raskaana.

Vietti ja Mies

Mies oli ihan pöllämystynyt, kun aloin eilen reuhuamaan noista varotoimista. Ei ollut kuulemma koskaan ennen kuullutkaan, että raskaana olevilla on jotain ruokavaliorajoituksia. Ja siinä vaiheessa kun adrenaliininhuuruinen sooloni pääsi kissoihin asti, Mies katsoi minua kuin pahintakin Kellokoskelta karannutta. Yritä siinä nyt sitten kaiken auktoriteetin jo menettäneenä vakuuttavasti selittää, että toksoplasmoosi saattaa olla to-del-la vaarallinen. Lopulta Mies päätyi vain lakonisesti toteamaan: "Mä en koskaan ole ollut kenenkään raskaana olevan lähipiirissä." Tulikohan jo toisiin aatoksiin tämän yrittämisen suhteen? En ilennyt kysyä.

Muutenkin on selvää, että vauvavietti ei ole iskenyt Mieheen. Mies tuskin tietää juuri mitään uimareidensa eliniänodotteesta sisäsynnyttimissäni, ovulaation ajankohdan ennustamisesta tai munasolun hedelmöittymisaikaikkunasta nyt puhumattakaan. Hänelle lapsen "yrittäminen" merkitsee tällä hetkellä vain pikkukaverin kumipukujen puuttumista hellinä hetkinä. Ihan kuin Mies olisi valmistautunut vasta siihen, että joskus höttöisän epämääräisessä tulevaisuudessa määritellään 9kk päähän isäksi muuttumisen deadline. Mitäpä sitä siis vielä turhaan kohkaamaan, raskauden aikanahan tärkeintä lienee vain välttää hormonihirviön hyökkäykset?

Melkein kateellisena lueskelin esim. Vauvatehtaan Isännän suojelevaa suhtautumista aina vitamiinipillerimuistutuksiin saakka. Minun Miehelleni on suuri saavutus, jos muistaa omat vitamiininsa ottaa itsenäisesti, rakas rassukkani kun on lievästi ilmaistuna hajamielinen ja epäkäytännöllinen haaveksija. Minä meillä heilun vasarain kanssa, jos jotain pientä pitää korjata ja isommissa kutsutaankin jo appiukko apuun. Perheemme Tärkeiden Asioiden pyörittäminen laskuineen, maksuineen sun muineen lepää kaikki luisevilla hartioillani, Mies ei niitä muistaisi hoitaa. Eivät nämä käytännöt minua häiritse, onhan homma pyörinyt näin jo lähes kymmenen vuotta, mutta millaisen kohtauksen voikaan saada raskauden runtelema hormonihirviö? Sietäisi varmaan varoittaa Miestä ennen kuin hormonit alkavat puhua puolestani. Vaan ottaisiko todesta nytkään, viettisekoilun vuoksi olen jo nyt Miehen silmissä jakomielitautisesta seuraava.

Varotoimia

Olin yöllä nukkunut niskalihakseni tärviölle ja kurottelin kohti buranapurkkia kylpyhuoneessa, kun se iski tajuntaan: mahdolliset varotoimet alkion/sikiön/vauvan suojelemiseksi olisi syytä aloittaa. Välittömästi. Ovulaatiot tältä kuulta ovat olleet ja menneet, mutta reilu viikko on vielä odoteltava rättirumban riemua tai testailun aloittamista. Päädyin siis ottamaan parasetamolia ja kieltäytymään tänä iltana Miehen tarjoamasta luxussiideristä.

Raskaudenaikaisiin suojautumiskeinoihin sisältyy kaikkea muutakin mahdolliselta ja mahdottomalta tuntuvaa. En tupakoi eikä alkoholista kieltäytyminen tarkoita lauantaisiideriä kummempaa menetystä. Toki surin hetken jääkaapissa lojuvaa shampanjapulloa, mutta samaan hengenvetoon päätin kiskaista sen suruuni, mikäli vuoden vapautus menkoista ei koita vielä tässä kuussa. Olen kasvissyöjä, joten minun ei tarvitse kytätä pihvien kypsyyttä, maksaruokia eikä kalalajeja. Mutta entäs ne vitamiinit, hivenaineet ja tasapainoinen ruokavalio sitten? Käyttämäni monivitamiinipilleri taitaa sisältää A-vitamiinia, pitäisikö jo nyt siirtyä odottavien valmisteeseen? Täytyy lisäksi myöntää, etten ole mikään terveysintoilija ruokavalioni suhteen, enkä ole todellakaan laskenut saanko nykydieetistäni kaiken tarpeellisen. Ravitsemusterapeutin luona käyminen ei varmaan olisi huono idea sitten, kun tosiaan olen jo raskaana. Pirulainen tosin tullee kieltämään suurimman herkkuni, karkin. Ehkä pitäisi alkaa rajoittamaan jo nyt, niin Miehen ei tarvitse kärsiä hormonein höystettyä raivoani, kun talosta ei löydykään jokailtaista herkkupalaa (lue: suklaalevyä). Täytyy myös muistaa valistaa Miestä kasvisten kunnollisesta pesemisestä ja pastöroinnin kyttäämisestä maitotuotteissa, suosikkikevytjugurttini sakariini- ja syklamaattipitoisuudet on syytä tarkistaa.

Jotkut kieltäytyvät raskauden aikana myös kofeiinista, mutta tämän sortin teeaddiktin vieroitus olisi ollut syytä aloittaa jo vuosia sitten. Kofeiinilla ei tietääkseni ole todettu mitään varsinaisia haittavaikutuksia sikiöön, joten aion juoda teeni. Vähintään valkoisena tai vihreänä, mutten sentään yrttisenä. Samaten papuja on pakko syödä, ehkäpä terapeutinpirulainen osaisi antaa vinkkejä niidenkin suhteen.

Todellinen ongelma tulevat olemaan kuitenkin kissat. Niin anopilla, appiukolla, isälläni kuin parhaalla ystävällänikin on maukuva karvapallo tiluksillaan. Vaikka toksoplasmoosin riski onkin varmasti minimaalinen, enhän huolehdi kyseisten kissojen käymälöiden puhtaudesta, se on riski, jota en halua ottaa (niin että onnea vaan sen raskauden piilottelun kanssa). Raskauden alkuvaiheessa riski sairastua on pieni, mutta infektio voi olla sikiölle hyvinkin haitallinen. Raskauden edetessä sairastumisriski kasvaa mutta sikiövaurioiden todennäköisyys pienenee. Vauvaviettikielelle käännettynä tämä siis tarkoittaa, että kissoja on syytä välttää koko raskauden ajan. Vaan tätäpä en tajunnut eilen, kun ystäväni luona iltaa istuskeltiin... Ehkä se raskauden mahdollisuus ei näin todellisen ensikertalaisen mielessä pyöri sittenkään aivan päällimmäisenä.

Tekniset tiedot

Pyörähdin nopeasti kurkkaamassa vauvakuumeilijoiden keskustelufoorumia vauva.fi –sivustolla mainostaessani omaa blogiani. Useat kirjoittajat tuntuivat raportoivan obsessiivisella tarkkuudella omituisin kirjainlyhentein yritystensä lukumäärää ja kuukautiskierron vaihetta. Nikke Knattertonin parissa kasvaneelta ei kestänyt kovin kauaa koodin murtamisessa asiaan täysin vihkiytymättömänäkään, joten ajattelin julkaista täällä omia raskausteknisiä tietojani. Niistä kun nyt ainakaan kukaan ei voi minua tunnistaa, eivät kuulu kahvipöytäkeskustelujen parhaimmistoon meidän työpaikalla. Parhaillaan menossa on siis kierron päivä 23 hivenen pitkänlaisesta 31-33 päivän kierrostani (jargonoituna kp 22/31-33). Virallisesti tämä on ensimmäinen kierto, josta yritän tulla raskaaksi (yk 1), sillä edellisessä kierrossa heitimme kortsut nurkkaan vasta ovulaation jälkeisinä varmoina päivinä. Pitkäaikaissairauteni (kilpirauhasen vajaatoiminta) laboratorioarvot olivat kesän jälkeisessä mittauksessa persiillään, joten pari kuukautta oli niiden vuoksi pakko pidättäytyä lisääntymästä. Viettikin ymmärsi, että ei kannata ehdoin tahdoin hankkia neuropsykologiselta kehitykseltään vaurioituneita ipanoita.

Suunnitelma

Olen kontrollifriikki ja  mielenrauhani kivijalka on elää illuusiossa, että tiedän (vähintään osapuilleen), mitä elämässäni tulee lähivuosien aikana tapahtumaan. Luonnollisesti vietti on kehottanut minua laatimaan päivänselvät suunnitelmat myös tulevan raskauteni kulusta. Vaikka olen todennut, että alkuajankohtaa en voi halutessani aikaistaa, olen nyt kuitenkin toistaiseksi siinä uskossa, että jälkikasvu on kylvetty kohtuni lihasseinämän rehevään peltoon parin kuukauden sisällä. Sen jälkeen alkaa useita kuukausia kestävä raskauden piilottelu, en nimittäin halua kertoa, Miestä lukuunottamatta, yhtään kenellekään ennen kuin on aivan pakko. Piilotteluprosessi tulee sisältämään niin toinen toistaan ovelampia harhautuksia kuin päin naamaa valehteluakin. Omenamehua voi esimerkiksi ihan hyvin juoda "valkoviininä" vaikkapa joulupöydässä, jos ei jaksa syyttää alkoholittomuudesta sitä ainaista migreeniä. Tapaamiset voi välttää paitsi olemalla ehdottamatta niitä myös skippaamalla ne helvetilliseen työkiireeseen vedoten. Kaukana asuvalle ja henkisestikin etääntyneelle äidille ei tarvitse soittaessa ehdottaa nuttulankojen hankkimista. Vaan miten pitää pimennossa tungetteleva, miltei vieressä asuva ja Miehen-kanssa-ah-niin-läheinen anoppi, joka menee ensimmäisestä lapsenlapsesta taatusti sekaisin kuin Neuvostoliittolainen nahkaverho (ei pysy nahoissaan eikä anna kaipaamaasi rauhaa). Hyviä ideoita otetaan vastaan.

Raskauden edetessä Mieskin jo toivottavasti tajuaa, että lapsia ei ole soveliasta kasvattaa kaikenmaailman kämyisissä vuokrakaksioissa, ja myöntyy vihdoin velkavankeuteen ja siihen ehdottamaani kivaan rivarinpätkään tai mukavaan kerrostalokolmioon/-neliöön. Töissä saan kaikki projektini juuri sopivaan vaiheeseen ennen äitiyslomalle jäämistä. Käyttäydyn raskaudesta huolimatta normaalisi ja luonnollisesti raskautta lainkaan korostamatta tai tarpeettomasti esille tuomatta. Sinkut ja lapsenhankintavaihetta vielä lykkäävät kaverini haluavat edelleen käydä kanssani kahvilla, lisääntyvistä toki puhumattakaan. Kotona voin Miehen kanssa purkaa tuntemuksia, tämän sallin jopa sitoumuksessani, ja onhan minulla nyt tämä blogikin.

Jään odottelemaan illuusion todentumista.

Miksi tämä blogi?

Ensimmäinen ja toinen postini yrittävät välittää sitä eittämättä erikoista ajatusmaailmaa, joka tällä hetkellä hyrrää päässäni. Olen Vauvavietin vaivaama 25-30 ikähaarukkaan sattuva akateemisesti koulutettu naimisissa oleva nainen Helsingistä. Aloin kirjoittaa tätä blogia itseäni varten, tämä on siis ehkä enemmänkin julkinen päiväkirja, enkä aio suoltaa tänne syväluotaavaa analyysiä maailmanmenosta. Tämä on blogi siitä miten Vauvavietti vaikuttaa minun elämääni. Aion kirjoittaa tänne kaikista vaiheistani raskautumisen yrityksistä ainakin vietin lopputuotteeseen saakka.

Allekirjoittamassani sitoumuksessa (ks. ensimmäinen posti) lupasin mm. olla puhumatta lapsistani tai raskaudestani Facebookissa. Lupasin myös olla kertomatta ko. asioista ulkopuolisille spontaanisti, mutta vastata kysyttäessä. En ole ihan varma rikkooko tämän blogin pitäminen noista jälkimmäistä, aion nimittäin jatkaa blogiin kirjoittamista myös sitten kun olen raskaana. Ehkä liikutaan harmaalla alueella, koska pyrin loppujen lopuksi pitämään itseeni liittyvät yksityiskohdat sen verran epämääräisinä, ettei minua voi näistä teksteistä tunnistaa. Vaikka ajatukset ovat omiani, täällä puhuu kuitenkin vain persoonaton nettipersoona. Vaikka myönnänkin tietyn huomionhakuisuuden (piirre, joka on odottajien ärsyttävimpien piirteiden listan kirkkaassa kärkijoukossa), on tässä kuitenkin se hyvä puoli, että näitä ei kenenkään ole pakko lukea. Mennessäsi ystävän kanssa kahville et voi haukkua häntä julkisesti huomionkipeäksi paskanjauhajaksi ja klikata itseäsi toiseen osoitteeseen. Netin persoonattomuus antaa vapauden ylistää tai kivittää, kuunnella tai ignorata. Valinta on sinun eikä minun.

Vietin viemää

Vauvavietti ei ole mitään leutoa kaihoa ja kaipuuta omasta pikku nyssykästä saati sisäistä hihkuntaa tai toivetta jatkaa sukuaan. Vauvavietti on jotain paljon brutaalimpaa, se ajaa tekoihin. Vai mitä sanotte siitä, että viettelin flunssaisen Miehen harrastamaan seksiä, vaikka se olisi varmasi sata kertaa mieluummin nauttinut kanssani esimerkiksi kupillisen kuumaa hunajateetä. Minunkaan ei tehnyt mieli, mutta vietti pakotti puuhiin: olihan Ovulaation Aika. Jälkeenpäin makailin vielä sohvallakin, ajatuksena tietysti edesauttaa pikku uimareita. Ja minä kun vielä kesällä Miehelle sanoin, että mehän ei sitten lasta millään lailla "yritetä", tulkoon, jos on tullakseen. Olo on nyt kuin riivatulla, omalle ajatusmaailmalle täysin vierasta sisältöä puskee päähän mukamas järkevinäkin ideoina. Jos parinvuodentakainen minäni aikamatkustaisi tuohon viereen, se haukkuisi ääliöksi ja pakenisi sitten hohottaen takaisin omaan aikaansa tekemään välittömästi Miehen kanssa bänät. Miten ihmeessä tälle ei voi mitään edes tahdonvoimalla?

Olen yrittänyt ajatella rationaalisesti, minulla pitäisi ikäni perusteella (alle 30) olla vielä runsaasti erinomaisia munasoluja jäljellä. Olenhan lisäksi pitänyt munasarjani e-pillereillä ruususenunessa yli kymmenen vuotta. Ei pitäisi olla kiire. Työelämän suhteen optimaalisin lapsenhankintahetki ei myöskään ole juuri nyt, olenhan vastikään akateemisen loppututkinnon suorittaneena parhaillaan upottamassa hampaitani työelämän kirpeänmakeaan omenaan. Kaiken kukkuraksi Miehenruojake ei ole vielä edes valmistunut, gradu ja ne kuuluisat viimeiset kurssit vielä maisterinpapereista uupuvat. Vaan ei näistä ole vasta-argumenteiksi, kun vauvavietin riivaama pääni sanoo, että haluan lapsen. Nyt. Piste.

Olen yrittänyt ajatella emotionaalisesti. Kokeilin esimerkiksi vihaa, kirjasin ylös asioita, jotka lapsissa ovat huonoja tai mikä raskaana olevissa ärsyttää. Sain aikaiseksi perusteellisia pitkiä listoja minulle edelleen täysin todellisista vihan kohteista. Mutta vauvavietti kohauttaa olkiaan, ja sanoo "who cares, sitten vaan pidät huolen etteivät nuo toteudu kohdallasi".

Olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa ja ulkoistaa ajattelun Miehelle. Pyysin häntä miettimään pari päivää ja esittämään minulle sitten perusteellisen selonteon nokkelasti argumentoiduista mielipiteistään aiheesta 'milloin olisi sopivaa hankkia lapsi(a)'. Muutamien (lue: useiden) muistutusten jälkeen Mies suostui miettimään. Kipristelin ehkä päivän tai pari ennen kuin aloin kärttää selonteon valmistumista. Lopulta eräänä iltana juuri kun valot oli sammutettu ja hyvät yöt toivotettu, minun oli pakko saada kuulla Miehen, kieltämättä tyhjentävä, vastaus: "En tiedä." Vaan viettipä tietää, eikä kuuntele hetkeäkään tuollasia heikkoja vikisijöitä. Olisin ehkä pystynyt kuuntelemaan, jos joku, kenellä on housut kunnolla jalassa, olisi sanonut: "Nainen, me hankimme lapsia sitten kun X ja Y". Nykytilanteessa peli taitaa kuitenkin olla menetetty.

Vietävän vietti.

Jos et voi voittaa heitä, liity heihin

Siitä lähtien, kun ystäväni alkoivat tulla lapsenhankintaikään, olen lukemattomat kerrat luetellut ärräpäitä milloin mistäkin oikusta. Minua ärsyttävät suunnattomasti kaikenlaiset äitiyttä, raskautta tai lapsia korostavat toimintatavat alkaen pömppövatsaisten pingviinivaapunnasta samalla suurieleisesti selkää tukien aina viiden minuutin välein esikoisensa edesottamuksista Facebook-statuksissa kohkaaviin kotiäiteihin saakka. En voi sietää raskaana olevia kavereitani, jotka onnistuvat kääntämään minkä tahansa puheenaiheen tilaansa. Esimerkki, keskustelu kahvilassa. Naispaholainen: "Haen vettä, otatko sä?" Siunattu tila: "Joo kiitti, mä keskityn sillä aikaa olemaan valtava." Pelkkä joo olisi riittänyt! Samaten en jaksa ymmärtää lisääntyneitä ihmisiä, jotka kutsuvat minut luokseen keskustellaksemme, arvatenkin, heidän jälkikasvustaan. Minua ei kiinnosta unikoulut eikä kestovaipat, miksemme voi puhua asioista, joista ennen tykkäsimme keskustella? Tuntuu ettei heitä kiinnosta kuulumiseni ellen liitä keskusteluun monipuolista kuvausta ruumiintoiminnoistani.

Toki ymmärrän mistä tällainen käytös kumpuaa, kotona pikkuhellantuttelin kanssa nyhjäävän maman päivässä ei muuta keskustelunsiementä ole ja se FB:kin saattaa olla periferiassa asuvan ainoa kontakti ulkomaailmaan. Siltikään en koe, että minun olisi pakko sietää tällaista, joten olen ihan suosiolla alkanut aktiivisesti vältellä tiettyjen vanhojen ystävieni tapaamista. Lisäksi allekirjoitin itseni kanssa sopimuksen, jossa vannon välttäväni kaikkea tällaista minua ärsyttävää käytöstä silloin kun itselläni olisi siihen aihetta. Täysissä ruumiin ja sielun voimissa taiteillun sitoumuksen luovutin Miehen haltuun ja käskin samalla hieroa sitä naamaani tarpeen vaatiessa.

Kaiken edellämainitun huomioon ottaen en oikein ymmärrä, miten Se yhtäkkiä iski. Pakottava. Tarve. Hankkia. Lapsia. Kutsun sitä vauvavietiksi, koska olen kyllästynyt kuulemaan biologisten kellojen tikityksestä tai vauvakuumeesta, ensimmäinen kuulostaa pommilta ja jälkimmäinen antaa ymmärtää parantumisen olevan mahdollista. Se ei ole. Ei ainakaan minun tapauksessani.

Olen ollut vauvavietin vietävänä jo reilusti yli vuoden, heti syksyllä häiden jälkeen (menimme naimisiin kesällä 2008) vaatimalla vaadin Miestä päättämään kanssani Täydellisen Vaiheen Hankkia Lapsi. Tuolloin päädyimme yhteistuumin jättämään ehkäisyn pois tämän vuoden keväällä. Jätinkin akneminiaknepillerit riemuissani pois maaliskuussa, mutta kas kummaa, Mies ei muka enää muistanut, mitä olimme sopineet! Hän suuntasi oitis kondomiostoksille ja sai minut vielä uskomaan, että en todellakaan haluaisi aamupahoinvointia kesähelteillä. Niinpä jälleen, yhdessä tuumin, lykkäsimme projektin syksyyn. Syyskuussa meinasi marketin kassajonossa puhjeta perheriita, kun Mies lastasi kärryyn kasatolkulla (lue: 30) kondomeja. Hän oli taas unohtanut ja ehdotti, että olisi romanttista jättää ehkäisy pois jouluaattona. Puhuin miehen ympäri kertomalla, että raskaus alkaa vain 20% tapauksissa ensimmäisestä kierrosta ehkäisyn poisjättämisen jälkeen. Tässä sitä siis ollaan. On mahdollista, että liityn heihin jo tästä kierrosta.