Joulun odotuksen kunniaksi tonttuleikit pärähtivät käyntiin myös pikkuhousuissani. Tottamooses tämä v***ttaa enemmän kuin normimenkat, mutta hämmästyksekseni en rääy kuin vastentahtoisesti rajoitettu kakara marketin lattialla. Pystyn toteamaan, että jahas, ei kai sitä nyt voi kaikessa ensimmäisellä kerralla onnistua. Ja tietenkin suunnitella tämän kierron menoa ja meininkiä.
Aion aloittaa korkkaamalla Miehen kanssa sen jääkaapissa lojuvan shampanjapullon. Ehkäpä voimme kohottaa maljan uudelle yhteistyöllemme tässä yrityksessä. Mies antoi nimittäin eilen ymmärtää, ettei olisi kovin vastentahtoinen tamppaamaan petivaatteita pepullani vähän useammin tässä kierrossa. Se kuulostaa mukavalta, sillä olisikin ollut sääli, jos en olisi päässyt nauttimaan vauvantekohommista muutamaa hassua kertaa enempää. Pillerihormonein tainnutettu libidoni on herännyt vuosien talviuniltaan riemuitsemaan ettei enää tarvitse tulla tökityksi pinkeällä makkarallakaan.
Aion aloittaa korkkaamalla Miehen kanssa sen jääkaapissa lojuvan shampanjapullon. Ehkäpä voimme kohottaa maljan uudelle yhteistyöllemme tässä yrityksessä. Mies antoi nimittäin eilen ymmärtää, ettei olisi kovin vastentahtoinen tamppaamaan petivaatteita pepullani vähän useammin tässä kierrossa. Se kuulostaa mukavalta, sillä olisikin ollut sääli, jos en olisi päässyt nauttimaan vauvantekohommista muutamaa hassua kertaa enempää. Pillerihormonein tainnutettu libidoni on herännyt vuosien talviuniltaan riemuitsemaan ettei enää tarvitse tulla tökityksi pinkeällä makkarallakaan.
Harkitsen myös yhden uskotun naisen hankkimista, saattaisin tunnustaa parhaalle ystävälleni olevani nyt tosissaan liikkeellä näissä hommissa. Voisi nimittäin olla ihan hyvä uskoutua muutenkin kuin internetille, vaikka ainakin kävijämäärien perusteella tämä blogini näyttäisi saaneen samanlaisessa elämäntilanteessa pyörivää lukijakuntaa. Nähtäväksi jää, uskallanko sittenkään, kun toisaalta halu piilotteluun on niin suuri. En haluaisi "julkisesti" näyttää epäonnistuvani vauvanhankinnassa.
Suunnitelmiini kuuluu myös se jo mainitsemani ovulaatiotestien testikierros. Varsinkin nyt, kun viimeisin kiertoni yllättäen olikin paljon aikaisempia lyhyempi, ovulaatioajankohdan ennustaminen kalenterin perusteella tuntuu yhtä hyödylliseltä kuin tarot-korttien käyttäminen. Pillereiden lopettamisen jälkeen kiertoni ovat vaihdelleet 34:stä 29:ään päivään, joten tarkennettu tieto hedelmällisen ajan ajoittumisesta tuskin lisää tuskaa.
Täytyy pitää peukkuja ja isovarpaitakin sen puolesta, että ainoa ensi kuussa talossamme vieraileva punainen on joulupukki. Kyllä maar kelpaa jouluakin odotella, kun kierron maaginen 35. päivä sattuu joulupäivälle. Ehkä sitä kävisi tuuri ja saisi sen lahjoista parhaan.
Voi hitsi tää blogi vois olla mun kirjoittama, niin samanlaisia ajatuksia mulla on... mun kun EI pitänyt koskaan haluta lasta. Niin ja analysoin kans ihan hirveästi tätä, olisko musta, miksi olisin hyvä äiti, mitä muuttuis, miksi haluisin lapsen kun en ole koskaan innostunut muiden vauvoista jne. jne. Yksi mahdollinen heti keskenmennyt yritys takana... tai siis olen ihan varma, että sitä se oli. Tuon yrityksen jälkeen mies on ruvennut perääntymään asiassa, kun minulla taas vauvavietti heräsi tosissaan... Mutta jään varmasti lukemaan blogiasi, onnea yrityksellenne:). Ja muuten vauvavietti on tosi kuvaava tähän oloon, mä kun haaveilen lähinnä lapsesta, en niinkään siitä vauvavaiheesta, minkä taas liitän vauvakuume-termiin. Ja voi miten vihaan kun mies viittaa raskaana olevaan naapuriimme tiinenä-sanalla;).
VastaaPoistaMulla on tuo ihan sama, että en mitenkään hingu pulloposkien ja kakkavaippojen perään, karusti sanottuna haluan lähinnä lisääntyä. Tuppaan usein ajatella, että lapset alkavat olla siedettäviä sitten, kun niiden kanssa voi jotenkin kommunikoida.
VastaaPoistaItsekin epäilen jotain outoa tapahtuneen tuossa ensimmäisessä yrityksessä, kuukautiset olivat niin poikkeavat ja tulivat outoon aikaan. Keskenmenonkin mahdollisuus on toki käynyt mielessä. Ja viettini tuntuu vahvistuneen ainakin nimenomaan haluhinkutahtooäkkiä-puolelta, Mies jatkaa samaan malliin asiaa liiemmin miettimättä.
Onnea myös teidän yrityksellenne. Itse yritän noihin miesasioihin suhtautua tällä hetkellä niin, että kaikki on hyvin kunhan ei kokonaan vietteilyä kiellä.
Voi näinpä... erään ystävä pariskunnan luona käyminen on muuttunut taas mukavaksi, kun heidän esikoisensa on vähän kasvanut... ei toki puhu vielä, mutta selvästi kommunikoi ympäristönsä kanssa. Niin ja kun he vihdoin ovat tajunneet, että mulla ei ole mitään hinkua ottaa sitä kersaa syliin... oman lapsen kanssa uskon asian olevan ihan toisin. Mulla on nyt hetkellisesti vähän vietti laantunut, kun on niin paljon muuta ajateltavaa... mutta joululomalla varmaan taas hurahdan.
VastaaPoistat.sama anonyymi:)